Kostamo kertoi maanantaina Facebook-sivuillaan kolarista, ja totesi, ettei hänellä ole hengenvaaraa. 

– Kaikki elintoimintoni ovat kunnossa ja vakaana. Selkäni murtui vakavasti, mutta kirurgi yhdessä FIM:in lääkärin kanssa teki loistavaa työtä, ja paraneminen on jo alkanut. Lisäksi toisesta keuhkostani löytyi repeämä, ja joka paikka on tietysti kipeä, Kostamo kirjoitti.

Vielä ei ole tietoa, milloin Kostamo siirretään Suomeen, mutta mies itse toivoi, että mahdollisimman pian.

– Kiitos kaikille. Kyllä täältä vielä palataan pyörän sarviin, Kostamo vakuuttaa.

Kostamo joutui kolariin mukaan yhdessä viiden muun kisaajan kanssa sunnuntaina. Kostamon lisäksi Philip Crowe ja Dan Kruger loukkaantuivat niin vakavasti, että joutuivat sariaalahoitoon. Ainoastaa Kostamon vammat vaativat operointia. Crowe ja Kruger pääsivät saman tien pois sairaalasta.

Kilpailu keskeytettiin kokonaan toisen kolarin jälkeen, ja kisakomitea kertoi, ettei voittajia julisteta lainkaan.

Myöhemmin kuitenkin julistettiin yllätyspäätöksellä brittikuljettaja Michael Rutter kisan voittajaksi. Kakkoseksi tuli kisaa käytännössä johtanut Peter Hickman ja kolmanneksi David Johnson.