Miia-Maria Vepsäläinen on aloittanut Suomen Moottoriliiton naiskomission puheenjohtajana vuoden 2020 alusta. Komissiossa on aimo annos rautaista osaamista, sillä sen jäsenistöön kuuluvat Ulla Kulju, Jonna Kyllästinen, Susanna Lemström, Sari Kiuru, Kaisa Lökfors, Mami Jäntti sekä AKK:n naiset autourheilussa -jäsenistöä.

Suomessa on jo vuosia tehty intensiivistä työtä naismoottoriurheilun hyväksi, sillä suomalainen Nita Korhonen on Kansainvälisen Moottoriliitto FIM:n naiskomission puheenjohtaja.

Vuonna 2017 päädyttiin perustamaan Suomeen virallinen Suomen Moottoriliiton naiskomissio viemään arvokasta työtä eteenpäin, ja sen puheenjohtajana aloitti Kristiina Komulainen. Hän toimi tehtävässä vuoden 2017 loppuun, minkä jälkeen paikka on ollut täyttämättä.

Vepsäläinen on entinen kiihdytysurheilija ja sittemmin tullut tutuksi ratalajeista nuorisovastaavan ja maaratavastaavan tehtävistä, MM-tason kilpailunjohtajana sekä myös MM-tason joukkueenjohtajana.

– FIM ja FIA ovat tehneet viime vuodet tärkeää yhteistyötä, josta esimerkkinä oli Lahden Vierumäellä järjestetty Women in Motorsports -konferenssi. Naiset mukana moottoriurheilussa on kasvavassa osassa ja ympäri maailmaa toimiikin jo useita liittojen alaisia naiskomissioita. Eri lajien välinen yhteistyö on niin ikään kasvussa maailmalla. Kansainvälinen yhteistyö sekä verkostoituminen on tärkeää. Tärkeässä osassa on myös useissa maissa jo testatut toimintamallit niin toimitsija-, harrastaja- kuin kilpailijapuolella, sekä näiden tietojen jakaminen, Vepsäläinen muistuttaa.

Vepsäläinen haluaa jatkaa jo aloitettua ja hyväksi havaittua yhteistyötä AKK:n naiskomission kanssa. Myös kattojärjestöt FIM ja FIA näkevät keskinäisen yhteistyönsä tärkeänä.

– Ensimmäisen kokouksen painopisteitä oli FIM Women in Motorcycling -projektit #fimvolunteers, #fimfuturestar #fim women empowerment, ja kuinka voimme toteuttaa näitä projekteja täällä Suomessa, sekä kokonaiskuvan hahmottaminen läpikäytynä lajikohtaisesti. Tärkeimpänä tällä hetkellä on kuitenkin tietoisuuden lisääminen.

– Toimintamme tulee konkretisoitumaan kevään ja kesän 2020 aikana.

Sari Kiuru (vas), Kaisa Lökfors, Ulla Kulju, Sirpa Räsänen (SML:n toimistolta eläkkeelle jäävä), Mami Jäntti, Miia-Maria Vepsäläinen ja Jonna Kyllästinen SML:n gaalatunnelmissa. Kuva: Tomi Tähti.

Suomen Moottoriliiton naiskomission tarkoitus on parantaa naisten asemaa moottoripyörä-, moottorikelkka- ja ATV-lajeissa sekä saada lisää naisia mukaan järjestö- ja kerhotoimintaan sekä vapaa-ajan harrastustoimintaan moottoripyöräilyssä.