Barcelona alkoi vuoden 2020 alusta rajoittaa runsaspäästöisten ajoneuvojen liikkumista kaupungin ympäristövyöhykkeellä arkipäivisin. Kaupungista löytyy Etelä-Euroopan suurin ympäristövyöhyke, joka kattaa 95 neliökilometrin alueen suurkaupungissa ja sitä ympäröivällä alueella.

Runsaspäästöisten ajoneuvojen liikkumista rajoitetaan arkipäivisin aamuseitsemän ja ilta kello 20 välillä. Rajoitukset eivät ole ainakaan vielä voimassa viikonloppuisin.

Rajoitusten tarkoituksena on pienentää liikenteen päästöjä vähintään 15 prosentilla. Rajoitusten noudattamista myös valvotaan kameroiden avulla. Tosin huhtikuuhun asti rikkeestä seuraa vain huomautuskirje kotiin, siitä eteenpäin määräyksen rikkomisesta sakotetaan. Sakon suuruus liikkuu välillä 100 - 1800 euroa.

YLE:n artikkelin mukaan Barcelonan päästöt ovat ylittäneet jo 2000-luvun alusta asti EU:n asettaman päästörajan. Ilmansaasteet aiheuttavat kaupungissa eniten terveysongelmia, ja suurin syypää asiaan on liikenne.

Madrid aloitti liikenteen rajoittamisen jo viime vuoden alussa, mutta sen ympäristövyöhyke on vain viiden neliökilometrin laajuinen. Madrid on väkiluvultaan Espanjan suurin kaupunki ja Barcelona seuraa hyvänä kakkosena.

Tarra tarpeen moottoripyörissäkin

Että pääset ajamaan ympäristövyöhykkeelle myös rajoitusten aikaan, tarvitset ajoneuvosi päästöluokkaa ilmaisevan tarran. Tarran voit tilata täältä rekisteröitymällä, ja sen hinta on 5 euroa. Yhden päivän tarra maksaa 2 euroa.

Minimivaatimus alueelle pääsemiseen arkipäivisin on bensiinikäyttöisten autojen osalta Euro 3, dieselhenkilöautojen Euro 4, kuorma-autojen ja bussien Euro 4 ja moottoripyörien sekä mopojen osalta Euro 2. Moottoripyörien ja mopojen Euro 2 -standardi astui voimaan vuonna 2004

Ajoneuvot, jotka eivät täytä vaatimuksia, voivat ajaa alueella rajoitusaikana korkeintaan 10 kertaa vuodessa. Saatavilla on myös 10 kerran tilapäislupa.

Lisätietoja Barcelonan kaupungin infosivuilta täältä.

Aiheesta aiemmin:

Madrid tiukentaa liikennesääntöjä - tarkoituksena on karkottaa liikennettä ydinkeskustasta - myös motoristit kärsivät

Madrid alkaa rajoittaa myös moottoripyörällä ajamista saastepiikkien aikana