Samalla Kaisa Virtanen ehdotti myös Alkojen sulkemista, joka eniten vähentäisi ruuhkaa sairaaloissa.

– Kun ravintoloihin ei enää pääse, alkoholia käytetään enemmän kotioloissa. Liiallinen alkoholin käyttö johtaa tapaturmien ja väkivallan lisääntymiseen, mielenterveysongelmiin, riskialttiiseen käyttäytymiseen sekä maksan ja haiman toimintahäiriöihin, Virtanen kirjoittaa.

Virtanen myös ehdottaa, että vakuutusyhtiöt voisivat kantaa kortensa kekoon ja siirtää moottoripyöräkauden alkua siten, ettei moottoripyörien liikennevakuutuksia myytäisi lainkaan epidemian aikana.

– Mikäli kaikki vakuutusyhtiöt tekisivät näin, säästäisimme kevään aikana useita tehohoito- ja sairaalapaikkoja, Virtanen perustelee.

Hän ehdottaa myös tapaturma-alttiin sähköpotkulautakauden aloittamisen siirtämistä. Sähköpotkulauta ei ole välttämätön liikkumisen apuväline, ja liikkumismuotoon liittyy selvä tapaturmariski. Monet niihin liittyvät tapaturmat vaativat leikkaus- ja sairaalahoitoa.

Juttu on Helsingin sanomissa maksumuurin takana, mutta tässä linkki siihen.