Tänä vuonna Finnish Talent Racing -tiimiä edustava Juho ajaa suomessa Superstock 600 -luokkaa pyöränään Yamaha R6. Kauden aloituksen venyminen on mahdollistanut paljon testipäiviä uudella pyörällä. Ammattitaitoinen tiimi on tukenut kehitystä uudella pyörällä erinomaisesti ja vauhti on kasvanut tasaisesti. Ensimmäisen SM-kilpailun lähtöluettelo on erittäin kovaa luettavaa, joten tavoite on asetettu maltillisesti kympin sakkiin.

Juho aloittaa heinäkuun lopulla sarjakautensa Espanjan ESBK -sarjassa. Kyseinen sarja ja menestyminen siellä on päätavoite tälle kaudelle. Espanjan radat ovat Juholle jo tuttuja aikaisemmilta vuosilta, joten tänä vuonna lähdetään hakemaan palkintopallisijoituksia. ESBK- ja MM-sarjassa luokkana on SSP300 ja pyöränä tuttuun tapaan KTM RC390R.