Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen on vielä Italiassa, missä hän ajaa MM-sarjan osakilpailun keskiviikkona. Suomeen hän lentää torstaina. Sunnuntaina hän suuntaa kotiradalleen Imatran Kurkvuoreen jahtaamaan uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta. Vesterinen putosi MX2-luokan edellisessä osakilpailussa SM-sarjan kärjestä toiseksi, seitsemän pisteen päähän vantaalaisesta Kimi Koskisesta. Vesterisen kanssa tasapisteisiin kolmospaikalle nousi puolestaan Tampereen Motocrossin Jere Haavisto.

- En voi tehdä muuta kuin laittaa kaiken peliin. Mietin vain voittoa, koska olen pisteissä Koskista jäljessä. Taktiikkanani on ottaa hyvät lähdöt ja ajaa kärkeen sekä karkuun muilta. On kiva lähteä kotikisaan, koska tunnen radan hyvin. On myös hienoa, että paikalla on muita SM:iä enemmän juuri minua kannustavaa väkeä, Vesterinen ennakoi ja rohkaisee yleisöä paikalle seuraamaan Suomen mestaruuskauden päätöstä sunnuntaina.

Koskinen ja Vesterinen kamppailevat uriensa ensimmäisestä tittelistä, mutta Haavisto saavutti mestaruuden kaudella 2017. Koskinen ajoi viime vuonna SM-pronssia ja Vesterinen -hopeaa. Mestaruuden voitti Espoon Moottorikerhon Emil Silander, joka kilpailee MX1-luokassa tänä vuonna.

- En ole miettinyt, miten minun pitäisi erissä sijoittua missäkin tilanteessa ottaakseni mestaruuden sunnuntaina. Lähden Imatralle samalla tavalla kuin muihinkin kisoihin. Paineita ei ole enempää eikä vähempää kuin muutenkaan. Teen valmistautumisessani samat rutiinit kuin muutenkin. Erävoitoilla mestaruus tulisi tietenkin varmasti. Olen valmis antamaan kaikkeni, jos siihen on tarvetta, Koskinen lupaa.

Orimattilan Moottorikerhon Mauno Nieminen on SM-sarjan nelospaikalla vain yhdeksän pistettä Vesterisestä ja Haavistosta eikä Koskiseenkaan ole eroa kuin 16 pistettä. Osakilpailussa ajetaan kaksi erää, joista voi kerätä yhteensä maksimissaan 50 pistettä, joten mitalikamppailu käy kuumana. Sarjassa viidentenä oleva Tampereen Motocrossin Tomi Siro saattaa olla liian kaukana jalometalleista ja mestaruus on ulottumattomissa.

- En voi muuta kuin ajaa omaa ajoani ja voittaa molemmat erät. Sitten lasketaan niitä loppupisteitä. Alavudella tuli viimeksi toisessa erässä kauden avausvoittoni, joten siitä on hyvä jatkaa. Imatralla on hieno rata. Tykkään siitä ja minulla on aina kulkenut siellä hyvin, Haavisto maalailee.

Kauden kolmatta osakilpailuaan ajava, nuorten MXJ-luokan hallitseva Suomen Cup -mestari Sampo Rainio omaa eväät sekoittaa kärkipään pakkaa Imatralla, vaikka Hyvinkään Moottorikerhon edustajalla ei olekaan mahdollisuuksia SM-mitaleille. Myös pitkän loukkaantumisajan jälkeen vasta edellisessä SM-osakilpailussa mukana ollut ja siinä neljänneksi ajanut Sipoon Moottorikerhon Emil Weckman lasketaan ennakkoon palkintokorokepaikkojen taistoon.

Isäntäseura Imatran Moottorikerhoa MX2-luokassa edustaa Vesterisen lisäksi Viljo Hälvä, joka avasi SM-kautensa edellisessä osakilpailussa Alavudella ja ajoi kaksi pistettä toisessa erässä.

Matias Vesterinen. Kuva: JP Purtilo.

Matias Vesterinen. Kuva: JP Purtilo.

Savasteen mestaruus sinettiä vailla

Vantaan Moottorikerhon Kim Savaste lähtee Imatran sunnuntaihin käytännössä vailla paineita, sillä sen verran vakuuttava on hänen pistejohtonsa SM-sarjan pääluokassa, MX1:ssä. Savaste on lisäksi ollut itse varmuus mitä tulee sijoituksiin aiemmissa erissä. Neljää kakkossijaa on seurannut neljä erävoittoa. Seuratoveri Miro Sihvonen on jäänyt sarjan kakkospaikalla 37 pisteen päähän.

Kolmantena olevalla, Imatra Motocrossin Rene Rannikolla on teoreettiset mahdollisuudet SM-hopeaan, mutta mestaruus on liian kaukana. Hän joutunee todennäköisemmin taistelemaan SM-pronssista tosissaan, sillä MX2-luokan hallitseva Suomen mestari, Espoon Moottorikerhon Emil Silander on nelospaikalla vain pisteen päässä. Siilinjärven Vesan kaksinkertainen Suomen mestari, Santtu Tiainen löytyy viidenneltä sijalta ja hänellä on takamatkaa Rannikkoon vain viisi pistettä. Kuudentena on viime kauden Suomen mestari, Orimattilan Moottorikerhon Juuso Matikainen, joka on kuitenkin edellisen osakilpailun tapaan loukkaantumisen takia sivussa Imatran sunnuntaista.

Myöskään seitsemäntenä olevaa, vain kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua ajanutta ja ne voittanutta Vantaan Moottorikerhon Harri Kullasta ei nähdä Imatralla, koska hän keskittyy ulkomailla kilpailemiseen.

Pärn ja Mansikkamäki nuorten tittelin kimpussa

Alle 15-vuotiaiden Suomen mestaruustaistelu kulminoitunee sarjan kärkikaksikkoon Imatran sunnuntaissa. Virolainen Joosep Pärn johtaa kymmenen pisteen etumatkan turvin toisena olevaan Vantaan Moottorikerhon (VMK) Saku Mansikkamäkeen nähden. Viimeksi mainittu voitti edellisen osakilpailun kummatkin erät, mutta Pärn otti vakuuttavasti kakkossijat.

Sarjassa kolmantena oleva, VMK:n Eelis Viemerö voi edelleen nousta aina mestariksi saakka, mutta 31 pisteen takamatka Pärniin on todella pitkä. Turun Moottorikerhon Aaro Menna on tukevasti nelospaikalla ja hänen mahdollisuutensa SM-mitaleille ovat ohuet. Viidentenä oleva VMK:n Matias Miettinen on puolestaan varsin kaukana Mennasta.

Imatran Moottorikerhoa MXC/A:ssa edustaa Vili-Eemeli Rautio.

Suomen Cupit ja sivuvaunujen SM-sarja päätökseen lauantaina

Imatralla järjestetään alle 20-vuotiaiden MXJ-luokan ja kolmen eri ikäryhmän veteraanien Suomen Cupin viides, eli viimeinen osakilpailu lauantaina. Sivuvaunut ajavat kauden viimeisen SM-osakilpailunsa.

MXJ-luokan mestaruuskamppailu kulminoituu sarjaa johtavaan Sipoon Moottorikerhon Nico Stenbergiin ja hänestä viisi pistettä perässä olevaan, Konneveden Moottorikerho / UA:n Jimi Laitiseen. Kolmantena oleva, Turun Moottorikerhon Eemeli Mäkilä joutui jättämään kauden avauksen väliin loukkaantumisen takia, mutta sen jälkeen on syntynyt hurjaa tulosta kolmen erävoiton siivittämänä. Nelospaikalta löytyy Lohjan Seudun Moottorikerhon Eliel Lehtinen ja vitossijalta Tampereen Motocrossin Leevi Liimatainen. Mäkilä, Lehtinen ja Liimatainen mahtuvat kolmen pisteen sisään, joten Suomen Cup -pronssista kamppaillaan tiukasti.

Imatran Moottorikerho saa jalkeille ison nipun kuljettajia, kun tulosta kotiradalleen lähtevät tekemään Pauli Hyöppönen, Viljo Hälvä, Jere Kokki, Jussi Olli ja Lauri Saarinen.

35-vuotiaiden veteraanien MXV35-luokan Suomen Cupin kolmen kärjen muodostavat Oulun Moottorikerhon Markus Jaakola, Porin Moottorikerhon Teemu Sundelin ja Pohjois-Karjalan Moottorikerhon Toni Kuivalainen.

45-vuotiaiden veteraanien MXV45-luokan Suomen Cupin kärkikolmikossa ovat Sipoon Moottorikerhon Alexander Wiik, Turun Moottorikerhon Jarno Mattila ja Hyvinkään Moottorikerhon Lari Lehtiö.

55-vuotiaiden veteraanien MXV55-luokan Suomen Cupissa mennään Ylä-Savon Moottorikerhon Sauli Kuosmasen, Turun Moottorikerhon Jari Lehdon ja Mikkelin Moottorikerhon Antti Paasosen vetäminä.

Sivuvaunujen MXSV-luokan SM-sarjan ykkösenä on Espoon Moottorikerhon parivaljakko Roy Lindgren ja Niko Tynnilä. Toisena ovat Tuusulan Moottorikerhon Iiro Takalo ja Sipoon Moottorikerhon Johan Grönqvist. Kolmospaikkaa pitävät Orimattilan Toiveen Erkki Salo ja Nurmijärven Moottorikerhon Jukka Hasari. Imatran Moottorikerholla on heittää lauantain kilpailuun kaksikko Timo Kallio ja Jere Nuppola.

Suorat lähetykset YouTubessa ja Facebookissa

SML Motonet SM-Motocrossin promoottori toteuttaa suorat YouTube- ja Facebook-lähetykset aiempien SM-osakilpailujen tapaan myös Imatralta sunnuntaina.

- Aloitimme tämän projektin nopeasti tukemaan kauden avausta kaikkien rajoituksien keskellä. Rahoituksen osalta uudistus on ollut haastava, mutta kesän aikana verkostoomme on liittynyt lisää yhteistyökumppaneita, joiden tuella olemme voineet toteuttaa lähetykset. Olen kiitollinen saamastamme tuesta sekä kaikesta palautteesta, mikä on ollut kannustavaa ja samalla omalta osaltaan tuonut lisää iloista energiaa kaikkeen tekemiseen. Haluan kiittää kumppaneitamme sekä etenkin Sami Hyypiää tuesta ja tsempistä tässä projektissa. Erityisen hienoa on myös se, että saimme moottoripyörämerkeistä mukaan KTM:n ja Hondan sekä maanantaina Kawasakin maahantuojan Sumekon. Lisäksi Imatran Moottorikerhon apu paikallisessa markkinoinnissa on ollut merkittävää. On mahtavaa onnistua poikkeuksellisina aikoina ja tuottaa live-lähetyksiä SM-kauden jokaisesta kilpailusta, promoottori Marko Panula riemuitsee.

Imatran sunnuntain SM-erät ovat nähtävissä suorana lähetyksenä SML Motonet SM-Motocross -sarjan YouTubessa täällä ja Facebookissa täällä.

SML Motonet SM-Motocross Imatra 12.-13.9.2020

Imatran Moottorikerho ry. (IMK), www.imk.fi.

Imatran Motocrossrata / Kurkvuoren Motocrossrata, Karjalantie 857, 55800 Imatra.

Lähtöluettelo: https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents.

www.sm-motocross.fi, www.facebook.com/smmotocross, www.instagram.com/smmotocross ja www.youtube.com/smmotocrossfi.

 

Teksti: SM motocross tiedotus – Kuvat: JP Purtilo