Motopalvelu Niemitalo on vahva toimija motocross- ja enduropyörien rintamalla niin kaupallisesti kuin kilpailullisestikin. KTM-pyörämerkki nivoutuu voimakkaasti yritykseen, joka myy myös Yamahaa. Motopalvelu on tukenut ja auttanut harraste- sekä kilpakuljettajia oman tiiminsä nimissä ja muutenkin jo vuosikymmeniä.

Viime viikonloppuna Imatralla päättyneellä motocrossin SM-kaudella Team Motopalvelun kuljettajista Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen pokkasi Suomen mestaruushopeaa MX2-luokassa ja Espoon Moottorikerhon Emil Silander Suomen mestaruuspronssia MX1-luokassa, joka on lajin kuninkuusluokka.

Lisäksi Team Motopalvelun ajajista Karkkilan Moottorikerhon (KarkMK) Miska Kumaja oli MX2-luokan SM-sarjassa kahdeksas, Orimattilan Moottorikerhon Nestori Tolvanen 11:s ja KarkMK:n Rasmus Kumaja 14. Sipoon Moottorikerhon Tim Blomqvist ajoi yhden osakilpailun ja oli MX1-luokan SM-sarjassa 32.

- Olen oikein tyytyväinen Vesterisen ja Silanderin SM-mitaleihin. He toimivat keihäänkärkenä tuomassa meitä ja KTM:ää esiin. Kaikilla muillakin kuljettajillamme on yhtälailla tärkeä roolinsa meille. Myös siellä tuli mukavia onnistumisia, Motopalvelun Timo Niemitalo korostaa kiitellen.

- Silander vaihtoi täksi kaudeksi MX1-luokkaan ja isoon pyörään, minkä satulaan hän istahti pikkuluokan (MX2) Suomen mestarina. Hänellä oli hieman vaikea alkukausi, mutta hän kiristi tahtiaan loppukautta kohden ja nousi viimeisessä osakilpailussa SM-mitalille. Se oli hieno puristus häneltä. Vesterinen oli tiukasti mukana MX2:n Suomen mestaruustaistossa, ja toinen perättäinen hopea on erittäin hyvä saavutus. Kauden viimeisen erän voitto oli häneltä vahva veto. Lisäksi hän on ajanut tänä vuonna sekä EM- että MM-sarjaa, joten nuorukaisella on pitänyt kiirettä. MX2-luokan SM-sarjassa oli laadukas neljän viiden kuskin kärki, joka taisteli tasaisesti toisiaan vastaan. Se tarjosi hyvää viihdettä seurattavaksi.

Motopalvelu toimi myös 137 Motorsport -tiimin motocrosspyörien ja varaosien toimittajana. 137 Motorsportin kausi oli menestys, sillä sen kuljettajista Vantaan Moottorikerhon (VMK) Kim Savaste voitti ensimmäistä kertaa urallaan MX1-luokan ja Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen ensimmäistä kertaa urallaan MX2-luokan Suomen mestaruuden. Lisäksi VMK:n Eelis Viemerö nappasi alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan SM-pronssia. Hänen seuratoverinsa Luca Väg ajoi kauden viimeisen osakilpailun ja oli SM-sarjassa 22.

- 137 Motorsportilla oli huikea kausi. Tiimi teki jälleen upeaa työtä kokonaisuutena. On ilo olla mukana heidän kelkassaan, ja Motopalvelu tuli myös esiin heidän kauttaan. Haluamme olla tämänlaisessa toiminnassa mukana ja palvella myös kotimaisia huippuja. Tiimissä mukana olo liittyy meidän näkökulmastamme kaupankäyntiin, mikä on lopulta on yrityksemme ydintoimintaa. Olemme kasvaneet mukavan isoksi offroad-alalla, ja pyrimme myös palvelemaan harrastajia monipuolisesti sekä erityisesti siten, että meillä todellakin on varaosaa ja tarviketta saatavilla suoraan hyllystä.

Team Motopalvelua laajalla rintamalla

Team Motopalvelu oli kuljettajiensa kautta mukana usean eri luokan SM- ja Suomen Cup -sarjassa tänä vuonna.

Nuorista ajajista MXC/A-luokan SM-sarjassa Orimattilan Moottorikerhon Jonni Hujala oli 21:s, Sipoon Moottorikerhon Topias Reinikainen 25:s, Salpausselän Moottorikerhon (SsMK) Eemil Ruuth 36:s, Karkkilan Moottorikerhon Roope Vikström 39:s ja SsMK:n Jimi Korajoki 40.

Karkkilan Moottorikerhon Ria Virtanen pokkasi naisten MXD-luokan Suomen Cupissa hopeaa. Joutsan Moottorikerhon Teresa Teppola oli 16.

Alle 20-vuotiaiden MXJ-luokan Suomen Cupissa Eetu Savolainen oli 38:s, Salpausselän Moottorikerhon (SsMK) Eelis Ruuth 42:s, Imatran Moottorikerhon Lauri Saarinen 47:s ja SsMK:n Jimi Mujunen 54.

Heinolan Moottorikerhon Lasse Kurvinen ajoi 35-vuotiaiden veteraanien MXV35-luokan Suomen Cupissa 12:ksi.

Sipoon Moottorikerhon Alexander Wiik juhli 45-vuotiaiden veteraanien MXV45-luokan Suomen Cup -mestaruutta.

Karkkilan Moottorikerhon Pasi Virtanen otti 55-vuotiaiden veteraanien MXV55-luokassa Suomen Cup -pronssia. Sipoon Moottorikerhon Tom Blomqvist oli 26.

Helsingin Moottorikerhon Seppo Suominen ja virolainen Kristjan Kivistu olivat sivuvaunujen SM-sarjassa yhdeksänsiä.

Team Motopalvelu näkyi kauden aikana myös lasten, nuorten ja harrastajien MX-liigassa, mikä koitetaan orimattilalaisyrityksessä erittäin tärkeänä kilpasarjana. Se toimii ponnahduslautana SM- ja Suomen Cup -tasolle, mutta myös oivallisena paikkana harrastaa kilpailemista. Lisäksi MX-liiga kokoaa perheitä ja kavereita yhteen motocrossin pariin viikonloppuisin eri puolille Suomea.

SM- ja Suomen Cup -loppupisteet täältä

 

 

Teksti Team Motopalvelun tiedotus – Kuvat JP Purtilo