Mahindra & Mahindra Ltd:llä on kokemusta vanhojen brändien nostamisesta. Sillä on oikeus Jawa-tuotemerkkiin tytäryhtiönsä Classic Legendsin kautta, ja Jawasta on jo nyt tullut menestystarina, vain kaksi vuotta ensimmäisen mallijulkistuksen ja vuosi tuotannon aloittamisen jälkeen.

Mahindra Group on maailman suurin traktorivalmistaja ja 20:ksi suurin autovalmistaja.

Birmingham Small Arms eli BSA-tuotemerkin Mahindra hankki omistukseensa vuonna 2016. Intialainen monialajätti etsii parasta aikaa sopivaa paikkaa valmistuksen aloittamiseksi.

Britannian hallitus on jo luvannut rahoittaa miltei puolet 11 miljoonan euron arvoisesta tutkimuskeskuksesta, missä BSA suunnittelee kehittävänsä sähkömoottoripyöriä. Paikaksi on valikoitumassa Coventryn lähellä oleva Banbury. Alue on hiipuvan brittiläisen autoteollisuuden sydänseutuja. Hallituksen näkökulmasta tavoitteena on 255 uutta alan työpaikkaa.

Valmistus aloitetaan bensiinimoottorilla varustetuilla BSA-pyörillä 2021 lopulla, luvassa on jatkossa myös BSA-merkkisiä sähkömoottoripyöriä.

Entä Brexit?

Mahindran hallituksen puheenjohtaja Anand Mahindran mukaan BSA:n pyörien valmistaminen Britanniassa on brändin autenttisuuden kannalta välttämätöntä. BSA aloitti aikanaan asevalmistajana 1861, kunnes se siirtyi polkupyöriin ja lopulta se valmisti ensimmäisen moottoripyöränsä yli sata vuotta sitten. 1950-luvulla yritys oli maailman suurin moottoripyörävalmistaja, kunnes meni konkurssiin huonon johdon vuoksi 1970-luvulla ja Classic Legends osti brändin 2016 3,8 miljoonalla eurolla.

Anand Mahindra totesi Bloombergille antamassaan haastattelussa, että aikataulun toteutuminen on paljolti kiinni siitä, saako Britannia aikaiseksi kauppasopimuksen EU:n kanssa riittävän ajoissa tai ylipäätään. Se, että UK lähtee vapaakauppa-alueesta ilman kunnon sopimusta tarkoittaa korkeampia tulleja ja hankalia alihankintaketjuja.

Ainakin Englannissa sikäläisillä retromerkeillä on kysyntää, sillä intialaisen Royal Enfieldin valmistama Interceptor 650cc on ollut siellä myydyin moottoripyörä 125-650cc luokassa joka kuukausi toukokuusta lähtien sikäläisen mp-teollisuuden tilastojen mukaan.  

Aiheesta lisää sivuillamme:

Tätä moottoripyörää on valmistettu vasta 12 kk: ylitti 50 000 myydyn pyörän rajan!