Vasta toista kauttaan ajava, komeetan lailla sivuvaunuluokan kärkipaikan vallannut Joni Manninen oli, Alastaron kisojen jälkeen, vahvassa pistejohdossa (141p.) isänsä Tero Mannisen kanssa. Toisena 40:ttä kisakauttaan ajava Markku Artiola (105p.) purkkarinaan Matti Liekari ja kolmantena Petri Makkula (84p.) kyydissään Alastarossa ja myös Botniaring:llä Jaana Soppa. Myös Marko Hurme/Jari-Pekka Rahkonen kaksikolla oli mahdollisuuden kokonaiskilpailun mitalikolmikkoon, 79 pisteen turvin. Mutta lopulliset mitallit jaetaan vasta, kun ruutulippu on heilahtanut viimeisen osakilpailun merkiksi.

Lauantain aika-ajoissa Joni ja Tero Manninen kellottivat parhaan kierrosajan. Kuvassa edellä ajaa Markku Artiola/Matti Liekari.

Lauantain aika-ajoissa Joni ja Tero Manninen kellottivat parhaan kierrosajan. Kuvassa edellä ajaa Markku Artiola/Matti Liekari.

Lauantain aika-ajoissa Joni Manninen näytti jälleen osaamistaan, kellottaen parhaimmaksi kierrosajaksi 01:46.509, Markku Artiola jäi 2.099 sekuntia Mannisista, mutta oli 0.328 sekuntia Petri Makkulaa nopeampi. Aika-ajoissa nähtiin raju ulosajo, kun eestiläinen Tarmo Tempel:in vaunusta hävisivät jarrut ja perä meni lukkoon, josta syystä hän pyörähti ulos radalta, lähdes 150 kilometrin tuntinopeudella. Hurjasta ulosajosta huolimatta Tempel ja purkkarinsa Janus Saarmaa selvisivät säikähdyksellä.

Petri Makkula/Jaana Soppa nousivat kokonaispisteissä hopealle, ohi Artiola/Liekarin. Kauden aikana Makkulan kyydissä on ollut myös Riina Loikala.

Petri Makkula/Jaana Soppa nousivat kokonaispisteissä hopealle, ohi Artiola/Liekarin. Kauden aikana Makkulan kyydissä on ollut myös Riina Loikala.

Lauantain kisa päästiin ajamaan kuivalla kelillä ja Manniset johtivat alusta loppuun. Artiola Sidecar Racing tiimillä oli teknisiä vaikeuksia, pyörä ei suostunut starttaamaan, eli he eivät päässeet radalle lainkaan. Sen sijaan Petri Makkula/Jaana Soppa kaksikolla kulki hyvin ja he ajoivat turvallisesti toiseksi, Mako Hurme/Jari-Pekka Rahkosen ollessa kolmansia. Joni ja Tero Manninen varmistivat voitollaan sivuvaunuluokan mestaruuden 166 pisteellä, mutta kilpailu heidän takanaan kiristyi entisestään. Makkula/Loikala olivat enää pisteen päässä Artiola/Liekaria ja Hurme/Rahkonenkin nousivat 95:en pisteeseen.

Marko Hurme/Jari-Pekka Rahkonen olivat kauden kokonaispisteissä neljänsijä.

Marko Hurme/Jari-Pekka Rahkonen olivat kauden kokonaispisteissä neljänsijä.

Kauden mestaruuden varmistaneet Manniset jättivät sunnuntain osakilpailun kokonaan väliin, ilmenneiden jarruongelmien takia. Warm-up:in Artiola sai koneen jälleen kulkemaan ja kellotti nopeimman kierrosajan. Taistelu kokonaiskilpailun lopuista mitaleista käytiin sadekelillä. Keliolosuhteet hallitsi parhaiten Makkula/Soppa ja he keräsivät täydet 25 pistettä. Toiseksi ajaneet Hurme/Rahkonen kerryttivät pistesaalistaan 20 pisteellä. Sunnuntain osakilpailu ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla Artiola/Liekarin näkökannalta, mutta neljäs sija toi kuitenkin 13 pistettä ja se riitti kokonaiskilpailun kolmanteen sijaan.

Vuoden 2022 sivuvaunuluokan voittajatiimi: Edessä Tero ja Joni Manninen, takana vasemmalla  mekaanikko Sami Pitkonen, Jani Fager, Nina Ylinen, Joni Mannisen avovaimo Rosa Jokelainen, Jonin ja Rosan poika Roni Manninen, Ilari Ylinen ja  Pietari Ylinen.

Vuoden 2022 sivuvaunuluokan voittajatiimi: Edessä Tero ja Joni Manninen, takana vasemmalla mekaanikko Sami Pitkonen, Jani Fager, Nina Ylinen, Joni Mannisen avovaimo Rosa Jokelainen, Jonin ja Rosan poika Roni Manninen, Ilari Ylinen ja Pietari Ylinen.

– Tuntuu hienolta, mutta nyt pää on ihan tyhjä, en tiedä mitä sanoisi, aloitti Joni Manninen.

– Takana on hieno kausi. Jokaisessa kisassa pärjättiin kohtuullisesti ja vauhdin puolesta kausi oli nousujohteinen. Viimeisten 2-3 kisan aikana opin luottamaan isäni tekemiseen. Luottamuksen puute ei missään nimessä johtunut isästäni, vaan minusta. En enää turhaa miettinyt hänen tekemisiään ja nyt yhteistyö toimii loistavasti.

Miten kommentoisit tätä viimeistä kisaviikonloppua?

– Olosuhteista johtuen, treenaamaan päästiin kerran kuivalla ja kerran märällä kelillä. Toki, olosuhteet olivat kaikille samat. Yksi treeni jätettiin väliin, kun jo silloin perjantaina ilmeni jarruongelmia. Tästä syystä himmattiin kierrosajoista. Toki tarkkailin koko ajan, missä kohti Makkula tulee perässä, mutta piti varoa, kun välillä jarrut hävisivät kokonaan. Ikävä tunne, kun ei voi luottaa, että laite pysähtyy. Ei ollut parasta kilvanajoa. Harmi, ettei Make (Artiola) päässyt lauantain kilpailuun mukaan.

Joni ja Tero Mannisen yhteistyö toimii loistavasti.

Joni ja Tero Mannisen yhteistyö toimii loistavasti.

Mistä jarruongelmat johtuivat?

– Etupuristajassa on väärän kokoiset tiivisteet. Jarru jää laahaamaan ja jarruöly kuumenee, jolloin etujarrut ei toimi. Tästä syystä päätettiin jättää sunnuntain kisa ajamatta, ihan turvallisuussyistä.
Harmi, ettei päästy kisaamaan, Makkula on hyvä sadekelillä. Olisi varmaan tullut hyvä kisa.

Ensimmäinen kautesi sivuvaunuluokassa ja heti kokonaiskilpailun voitto. Osaatko arvioida, mitä ajamisessasi on viellä parannettavaa?

– Ajamista oppii ajamisella, mutta suurin juttu on laitteen säätäminen, sillä saa kierrosajoista sekunteja pois. Kilometrejä on vielä vähän tuolla 600cc pyörällä. Ennen kautta ehdittiin harjoitella vain noin 50 kierrosta, eikä Suomessa tule kauden aikana kauheasti kierroksia lisää. Jokainen kierros parantaa ajamista, saa jarruja myöhemmäksi jne. Ainahan se paranee muttei, oman ajamisen suhteen, varmaan huipulla vielä olla.

Pääsettekö lähtemään Ocherslebeniin?

– Yritetään. Rahoitus olisi kunnossa, mutta tällä hetkellä meillä ei ole omaa kuljetusautoa. Jos saadaan jostain auto lainaan, niin lähdetään. Tällä kertaa olisi tarkoitus osallistua IDM-sarjaan, missä Eestiläinen Eero Pärm on tänä vuonna on ajanut. Saa nähdä, mutta toivottavasti päästäisiin lähtemään.

Markku Artiolan kisaviikonloppu oli täynnä remonttia. Taustalla Mimi Sidecar Racing:in Mia Karjalainen ja Minna Rantala, jotka ylsivät kokonaispisteissä kuudensiksi 75:llä pisteellä.

Markku Artiolan kisaviikonloppu oli täynnä remonttia. Taustalla Mimi Sidecar Racing:in Mia Karjalainen ja Minna Rantala, jotka ylsivät kokonaispisteissä kuudensiksi 75:llä pisteellä.

Artiola Sidecar Racing tiimi oli pysähtynyt Tampereella, kun tavoitimme Grand Old Man Artiolan.

– Harmittaa, eikä kaikki teksti ole nyt painokelpoista. Ei tässä mitään. Tähän on totuttu, välillä mennään ylä- ja välillä alamäkeä. Pitää katsoa peiliin, totesi Markku Artiola rauhallisesti.

- Haasteet alkoivat jo viikko sitten sunnuntaina Kymiringillä. Nokkaketjun kiristäjä hajosi.
Vaihdettiin kone ja aika-ajossa saatiin hyvä tulos, mutta kun lauantaina yritettiin lähteä pitsiltä kisaan, niin kone ei lähtenytkään käyntiin.

Markku Artiolan ja Matti Liekarin kisa päättyi lauantaina jo pitsille.

Markku Artiolan ja Matti Liekarin kisa päättyi lauantaina jo pitsille.

– Sunnuntain warm-up:ssa saatiin nopein aika, mutta Makkula ei ajanut tosissaan. Sunnuntain kisa meni meidän osalta sadekelissä luisteluksi, ei päästy mihinkään. Kokonaiskilpailussa ollaan sitten kolmansia. Joni ansaitsi mestaruuden ja onnittelut Makkulalle, että päihitti meidät. Ensikaudella on taas uudet kapinat ja mahdollisesti kolme uutta sivuvaunutiimiä tulossa mukaan.

Botniaring:llä satoi aika-ajoin rankasti.

Botniaring:llä satoi aika-ajoin rankasti.

Sivuvaunukyyditystä jälleen luvassa.

– Ensi sunnuntaina 28.8 ollaan jälleen Kymiringillä ajeluttamassa ihmisiä. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Jos mahdollista, niin omat varusteet mukaan eli kypärä, käsineet, nahkapuku ja pehmeät kengät/lenkkarit. Meiltä löytyy muutama nahkapuku kokoa 52,54. Olemme paikalla 09.00-18.00. Ajoaikaa on 6 x 20 minuuttia, jokaisen setin aikana ehtii pari ihmistä kuskata.

 

Ensi sunnuntaina on mahdollisuus päästä Markku Artiolan kyytiin Kymiringillä.

Ensi sunnuntaina on mahdollisuus päästä Markku Artiolan kyytiin Kymiringillä.

Entä loppukauden kilpailut?

– Kahden viikon päästä mennään Eestiin, mutta voi olla että Ochersleben joudutaan jättämään tällä kertaa väliin. Sinne on ilmoittautunut niin paljon sivuvaunuja, että olemme vasta kuudennella varasijalla, harmitteli Artiola.

Motouutiset onnittelee vielä kaikkia sivuvaunuluokan mitalisteja. Tänä vuonna nähtiin kaikkiaan 14 sivuvaunuluokan tiimiä radalla ja jos huhut pitävät paikkansa, että ensivuodeksi on tulossa kolme uutta tiimiä mukaan niin perustelu, (luokan vähäisen osallistujamäärän) sivuvaunuluokan pitäminen kansallisena sarjana ontuu pahemman kerran. Keneltä se on pois, jos sivuvaunuluokka saisi takaisin SM-arvon?

Yllä mainitut pistetilanteet ovat vielä epävirallisia.

Aiheesta aikaisemmin:

Mannisten tuplavoitto suli väitettyyn varaslähtöön Alastaron sivuvaunuluokan osakilpailussa

Maamme-laulu soi kahdesti Mosh:in radalla Tšekissä

Imatran katuradalla nähtiin hurja taistelu sivuvaunuluokan voitosta, kun nuori Joni Manninen haastoi konkari Markku Artiolan.

Sivuvaunuratapyöräilyn Grand Old Man, Markku Artiola starttasi 40. kisakautensa

MP-Messut 2015: Markku Artiola kaipaa nuoria harrastajia sivuvaunuratamoottoripyöräilyn pariin

Sivuvaunuratamoottoripyöräilyn Grand Old Man Markku Artiola täytti 60 vuotta

Make Artiola teki Imatranajon historiaa - Päivärinta / Kainulainen nappasivat kirkkaasti voiton

Ensi kertaa ratasivuvaunumoottoripyörän kyydissä ja vähän puikoissakin Botniaringillä

Artiola Racing Team monien haasteiden kautta Suomi Cupin mestariksi ja Eestin mestaruussarjassa hopealle

Road racing: Artiola Sidecar Racing Suomi Cupin sivuvaunuluokan pronssille sihteerin voimin

Sivuvaunujen osakilpailu ajettiin ilman yleisöä – karsivatko liian korkeat kisamaksut myös osallistujia?