Macaun 2019 GP:n onnettomuuden peikko

Kostamon kaudet ovat olleet vaihtelevia ja menestyksien myötä on ollut myös epäonnea ja onnettomuuksia matkassa. Macau GP:ssä 2019 Erno loukkaantui vakavasti, kun ote herpaantui vaihteiden vaihdossa ja radalla ollut pieni öljyläikkä aiheutti hänen kaatumisensa. Kaaduttuaan hän ajautui kaiteeseen, jonka jälkeen useat kilpailijat ajoivat hänen ylitseen. Vammat olivat pahat, selkämurtuma, keuhko repesi meni polvi ja koko kroppa sai kovat tällit. Onnettomuudesta toipuminen oli kuitenkin nopeaa hyvän kunnon ja sitkeän tahtotilan vuoksi.

Matka Mansaaren ajoihin jo täydessä vauhdissa

Joensuussa asuva ja Imatran moottorikerhoa edustava 32-vuotias Erno Kostamo on valmiina maailman vanhimpaan ja vaativimpaan moottoripyöräkilpailuun joka ajetaan Man-saarilla 29.5-10.6.2023. Kostamo on ensimmäinen suomalainen kilpakuljettaja, joka osallistuu Superbike-luokkaan legendaarisessa kilpailussa. Kilpailut kestävät 2 viikkoa, josta ensimmäisellä viikolla harjoitellaan ja toisella viikolla on 3 kilpailua.

Kostamon kalusto.

Kostamon kalusto.

Kilpailuun ei pääse kuka vaan ajamaan ja Ernonkin valmistautuminen on kisaan alkanut jo 3-vuotta sitten. Vuosittain Kostamo on kiertänyt autolla rataa saarella asuvien kilpakuljettajien opastuksella sekä iltaisin ennen nukkumaanmenoa hän katsoo on-board-kameran kuvaa ja kertaa radan eri vaiheita. Kostamo kertoo että radalla täytyy olla 100% keskittynyt omaan ajoon ja tietenkin radalla oleviin muihin kilpailijoiden ajolinjoihin. Herpaantumiselle ei ole sijaa kilpailussa, jos sen meinaa suorittaa loppuun saakka.

Kostamon tavoitteena ei ole lähetä hakemaan kilpailusta pokaalia, eikä ajamaan kilpaa muita vastaan, vaan itseään vastaan, että selviää kilpailun kunnialla maaliin saakka.

Ernon mietteitä kisaan valmistautumisesta lisää tässä: Erno Kostamo tulevista Mansaaren kisoista: "Kaikki luulevat, että sinne mennään kylmiltään"

Maailman vaativin ja vanhin kisa

Mansaaren rata on maailman vaativin vanhin moottoripyörien kilpailurata, jonka pituus on reilut 60 km ja kaikkiaan radalla on 219 käännöstä ja huippunopeudet voivat nousta jopa 320 km/h. Kilpailussa ajetaan 6 kierrosta, radan kierrosennätys on 16.42 minuuttia ja sen ajoi vuonna 2018 Peter Hickman, keskinopeuden ollessa 217 km/h. Ensimmäinen Mansaaren moottoripyöräkilpailu ajettiin jo vuonna 1907.

Kilpailut on voittaneet useat maailman kovimmat kilpamoottoripyöräilijät kuten, Joey Dunlop, Michael Dunlop, John McGuinnes, Ciacomo Agostini, Peter Hickman, Phil Read, Jim Redman, Carl Fogarty, Gary Johnson, Bill Ivy ja Mike Hailwood.

Kostamo parhaillaan valmistautumassa North West 200 -kisaan Irlannissa

Kostamon varikkopilttuu.

Kostamon varikkopilttuu.

Kostamon kilpailukausi käsittää kaikkiaan 6 ulkomailla ajettavaa kilpailua, sekä mahdollisia kotimaassa ajettavia ratakilpailuja.

Kilpailukauden starttaa tunnettu Nort West 200-kilpailu joka ajetaan Pohjois-Irlannissa. North Westin katurata on nopea ja toimii hyvin harjoituksena pian ajettavalle Mansaaren kilpailulle. North Westiin odotetaan taas perinteisesti n. 120.000 katsojaa.

Kostamon kisakalenteri 2023:

  • 7-13.5 North West 200 Pohjois-Irlanti
  • 29.5-10.6 Mansaaren ajot Isle Of Man
  • 1-2.7 Imatranajo (IRRC) Suomi
  • 16-17.8 Horice (IRRC) Tsekki
  • 16-17.9 Frohburg (IRRC) Saksa
  • Marraskuu Macau Gran Prix Kiina

 

Aiheesta aiemmin:

Erno Kostamo tulevista Mansaaren kisoista: "Kaikki luulevat, että sinne mennään kylmiltään"

Erno Kostamo voitti ensimmäisenä moottoriurheilijana "Vuoden paras pohjoiskarjalainen urheilija" -yleisöäänestyksen

Imatranajon kaksoisvoittaja Erno Kostamo osallistuu kesäkuussa Mansaaren kisaan: "219 mutkan haaste"