Jos sivuvaunuluokka kärsi kilpailijoiden vähyydestä niin tuntuu, että koko Circuit Racing SM-sarja kutistuu kutistumistaan. Tällä kaudella on vain neljät osakilpailut ja nytkin Alastaron osakilpailut olivat yksipäiväiset. Kaikki, aika-ajot ja kilpailut oli mahdutettu yhteen, tiukasti aikataulutettuun päivään.
Vielä lauantaina näytti että Markku Artiola pääsisi kisaamassa, uuden purkkarinsa Tino Rossin kanssa. Artiola/Rossi ajoivat harjoituksissa, mutta aika-ajoihin, saati kisoihin he eivät osallistuneet.
Markku Artiola kävi lauantain testaamassa laitettaan, uuden purkkarinsa Toni Rossin kanssa. Kuva: Pia Koskela
– Kone käy laihalla ja pakoputket lämmittää enemmän kuin mitä meidän saunassa on lämpöä. Isovarpaat paloivat pakoputkeen. Eikä minulla ole enää hampaita, jarruttaessa etupää tärisi niin, että hampaat putosivat suusta. Pitäisi päästä säätämään ecua, Kasperi ja Hurme tulevat huomenna, katsotaan mitä voidaan tehdä, selitti Markku Artiola, miksi eivät kisoissa ajaneet.
Sivuvaunu-luokan aika-ajoissa nopeiten ajoivat virolaiset Jaanus Saarmaa/Sander Telve ajalla 02:03.258, Petri ja Julius Virtanen kiersivät radan yli kolme sekuntia virolaisia hitaammin, Jari Nikkanen/Harri Hiljanen starttasivat kolmannesta lähtöruudusta, Marko ja Ville Hurme neljännestä ja viidensinä matkaan lähtivät Minna Rantala/Mia Karjalainen.
Aika-ajon tulokset:
1. #9 Jaanus Saarmaa/Sanders Telve SK Suzuki Team Estonia LCR 02:03.258
2. #32 Petri Virtanen/Julius Virtanen VaMP LCR 02:06.510
3. #14 Jari Nikkanen/Harri Hiljanen TuMK/WCRC Yamaha 02:06.938
4. #3 Marko Hurme/Ville Hurme Motorsport Racing ry LCR 02:09.276
5. #20 Minna Rantala/Mia Karjalainen RRCry ASR 02:16.204
Sunnuntain kilpailu:
Jo toisella kierroksella Mimi Sidecar Racingin Rantala/Karjalainen joutuivat keskeyttämään teknisen vian takia, kun viime kesäiset jarruongelmat tekivät "comebackin". Kierrosta myöhemmin myös Petri ja Julius Virtanen keskeyttivät, eli radalle jäi vain kolme tiimiä. Kisa oli virolaisten juhlaa. Saarmaa/Telve ajoivat alusta kisan loppuun asti kärjessä, ohittaen maalilipun yli 15 sekuntia ennen toiseksi tulleita Nikkanen/Hiljasta. Hurmeet nilkuttivat, hyvin alkaneen kisan päätteeksi kolmansiksi, päässen kuitenkin maaliin asti.
#20 Minna Rantalan ja Mia Karjalaisen kisa päättyi jo alkumetreille. Kuva: Harjukuvat
1. #9 Jaanus Saarmaa/Sanders Telve SK Suzuki Team Estonia LCR 21:08.577
2. #14 Jari Nikkanen/Harri Hiljanen TuMK/WCRC Yamaha 21:24.131
3. #3 Marko Hurme/Ville Hurme Motorsport Racing ry LCR 21:52.082
Marko Hurme kirjoitti, DRD PRO Racingin FB-sivuillaan värikkäästi sunnuntain kilpailun kulusta:
– SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin Alastarossa. Meidän osalta homma lähti käyntiin vähän mutkan kautta.
Perjantain harjoitus jäi väliin, koska tytär päätti mennä naimisiin juuri silloin, kun olisimme halunneet leikkiä kilpa-ajajaa. Spanielin katseella saatiin sentään pari tuntia kisavapautta – muut juhli kolme päivää, me pakattiin vaunu ja kaasutettiin Alastarolle lauantai-iltana. Ville ei ollut koskaan ajanut Alastaron uudella pidennetyllä radalla, joten rataprofiili opeteltiin YouTubesta, ei ihan MM-tason valmistautuminen.
Sunnuntai – Kisa starttaa:
– Kypärät päähän – toisen jääkaapista, toisen auringonpaisteesta (arvaa kumman oli kumpi). Startti meni keskinkertaisesti, Nikkanen ohitettiin ja Virtanen jäi eteen. Ei kiirettä, pistetilanne sallii taktisen stalkkauksen. Mutta Virtanen ei ajanut odotetulla vauhdilla. Kolmannen kierroksen alussa aukesi ohituspaikka, ja BMW jäi taakse. Virtanen myöhemmin selitti ketjujen katkenneen, mutta ilman fyysisiä todisteita väitämme: hän vain suli helteessä.
Kolmannen kierroksen alussa #3 Hurmeet ohittivat #32 Virtaset. Kuva: Harjukuvat
– Edessä ajoi virolainen Jaanus, mutta etumatka oli niin pitkä, ettei jänikseksi ollut miehestä. Sähläsin pari kertaa, ja jokainen moka lisäsi viisi metriä välimatkaa entisestään. Kuusi kierrosta meni mukavasti – sitten alkoi eturenkaan tärinä. Mieleen tulvi kaikki mahdolliset skenaariot – löystynyt mutteri, vanteen murtuma, maailmanloppu? Jälkikäteen tiedämme: epäily nro 155 oli vahvoilla. Samalla Nikkanen ilmestyi takana – eikä jäänyt kyselemään lupia, vaan porhalsi ohi.
#3 Hurmeet olivat pitkään kisassa toisina, kunnes... Kuva: Harjukuvat
#14 Jari Nikkanen/Harri Hiljanen menivat lupaa kyselemättä ohi #3 Hurmeiden. Kuva: Harjukuvat
Loppukiri, "Rambo 6" -moodi päälle:
– Yritin kuittausta, mutta sain aikaan vain kaarteessa sivuluisun ja täydellisen sössinnän. Seuraavalla kierroksella päädyttiin 180° mutkassa pyörimään ympäri, pulkka ilmaan ja keula väärään suuntaan. Ville työnsi meitä kuin murtomaahiihtäjä puskutraktorilla. Nikkanen ei tietenkään jäänyt odottamaan kohteliaasti.
Ja niin... tultiin maaliin – viimeisinä. Mutta! 3. sijan pokaali saatiin, koska kilpailu on armollinen niille, jotka pysyvät edes kierroksella mukana.
– Tärinän syy vielä mysteeri – tutkitaan, korjataan, tai ainakin näytetään siltä. Sivuvaunu pyörii, kuski miettii, ja purkkari rukoilee. Kiitos kaikille kannustajille radan varrella – tällä kertaa se meni näin, mutta seuraavaksi Virossa!
Päästyään kolmansiksi Alastaron kisoissa, Hurmeet pitivät johtoasemansa Circuit Racing Sivuvaunu-luokan kokonaispisteissä 56:lla pisteellä. Tosin Hiljanen/Nikkanen ovat vain neljä pistettä heidän perässään 52:lla pisteellä.
Sivuvaunuluokan kokonaispistetilanne löytyy täältä.
Seuraava Circuit Racing SM -kisaviikonloppu on Pärnussa, 9.–10.8.2025 ja kauden viimeiset osakilpailut ajetaan KymiRingillä 16-17.8.2025
Aiheesta aikaisemmin:
LAUANTAI 12.7.2025 07:01
Imatranajojen sivuvaunuluokka: täyttä toimintaa, yllättäviä sattumuksia ja kovaa kilvanajoa!
TIISTAI 10.6.2025 09:02
Team Makkula haki täydet pisteet sivuvaunu-luokan Circuit Racing SM-avauskisoista