Vaikka paikka Junior GP-sarjan kärkikolmikossa suli valitettavaan kaatumiseen, sijoittui Salmela hienosti neljänneksi. Uran kannalta tärkeämpää oli, että Rico Salmela solmi syyskuussa sopimuksen Red Bull KTM Tech3 -tallin kanssa ja ajaa tällä kaudella MotoGP:n Moto3 -luokassa. Sopimuksen myötä myös valtakunnallinen media on herännyt siihen, että meillä on todella lahjakas road racing kuljettaja matkalla kohti lajin kirkkainta huippua. MotoGP on ollut Salmelalla tähtäimessään jo pienestä pitäen ja sen eteen nuorukainen on tehnyt määrätietoisesti ja hyvin kurinalaisesti töitä lähes kymmenen vuotta.
MotoGP- ja Moto3-kauden 2026 kalenteri sisältää 22 osakilpailua ympäri maailmaa, alkaen Thaimaasta helmikuun lopussa, 27.02-01.03.2026, päättyen Valenciaan 20.-22. marraskuuta ajettaviin osakilpailuihin.
Motouutiset onnittelee Rico Salmelaa.
Lista kaikista Urheilutoimittajain liiton valitsemista vuoden urheilijoista löytyy Ylen sivuilta täältä.
Aiheesta aikaisemmin:
SUNNUNTAI 23.11.2025 17:27
JuniorGP: Rico Salmelan mitalit sulivat kaatumiseen
MAANANTAI 22.9.2025 12:24
Rico Salmela ajaa ensi kaudella MotoGP:n Moto3-luokassa
PERJANTAI 28.9.2018 13:52