Rico Salmela keskittyy tällä kaudella täysin moottoriurheiluun. Hän jätti aloittamansa ammattikoulun sähköautomaatiopuolen opiskelut kesken ja muutti pysyvästi Espanjaan, jossa hän pääsee, MotoGP-kisojen välissä, treenaamaan päivittäin.

Muutosta Salmelan elämään tuli siltäkin osin että nyt, hänen täytettyään 18 vuotta, isänsä Tero Salmela ei enää kierrä mukana kaikissa osakilpailuissa.

Tero Salmela on kulkenut 15 vuotta poikansa tukena, Ricon tavoitellessa unelmaansa GP-kisakuskina. Kuva: Juha Harju

Tero Salmela on kulkenut 15 vuotta poikansa tukena, Ricon tavoitellessa unelmaansa GP-kisakuskina. Kuva: Juha Harju

Euroopan radat ovat Rico Salmelalle entuudestaan tuttuja, mutta tällä kaudella on edessä monen uuden radan opettelu, joista Thaimaan rata on ensimmäinen. Salmela tunnustaa, että tulevat avauskisat jännittävät, mutta paineita hän ei kisojen suhteen ota. Espanjassa ajetut testit menivät hyvin, että sen puoleen hän lähtee kisoihin positiivisin mielin.

Perjantaina ajetuissa harjoituksissa Salmela oli lopulta 15. Nopeimman ajan kellotti David Almansa 1:40.990, Salmela jäi kärkiajasta 0.732 sekuntia. Merkille pantavaa on, että erot ovat kaikkiaan hyvin pieniä, 19 nopeita kuskia ajoivat kaikki sekunnin sisään kärkiajasta.

Aikaero Thaimaan ja Suomen välillä on viisi tuntia. Ensi yönä Suomen aikaa ajetaan toiset vapaat harjoitukset kello 04.00 alkaen, aika-ajot alkavat kello 07.45 ja ensimmäinen osakilpailu starttaa sunnuntaina kello 07.00 Suomen aikaa.

MotoGP-kisoja voi seurata Viaplay-suoratoistokanavan kautta tai lunastamalla MotoGP-videopassin.

Aiheesta aikaisemmin:

SUNNUNTAI 23.11.2025 17:27

JuniorGP: Rico Salmelan mitalit sulivat kaatumiseen

MAANANTAI 22.9.2025 12:24

Rico Salmela ajaa ensi kaudella MotoGP:n Moto3-luokassa