Katuratamoottoripyöräilystä tunnetun Imatranajon historia ulottuu vuoteen 1962, jolloin Imatran Vuoksen rannalla ajettiin ensimmäistä kertaa kansainvälinen TT-moottoripyöräkilpailu (Tourist Trophy edelsi nimenä ratamoottoripyöräilyn road racingiä ja circuit racingiä). Kaksi vuotta myöhemmin Imatran Moottorikerho järjesti ensimmäisen MM-osakilpailunsa synnyttäen Imatranajon. Imatranajo on muuttanut vuosikymmenien mittaan muotoaan tapahtumana toimien myös EM- ja SM-osakilpailuna ja ilman kilpailullista statusta näytösajona.

Nykyään Imatranajo on Pohjoismaiden suurin katuratakilpailu, jossa ajetaan useissa eri luokissa kilpailua varten arkiliikenteeltä suljetuilla Imatran kaduilla. Nyt uutuutena Imatralla järjestetään tälle vuodelle lanseeratun, eurooppalaisen ESR-sarjan (European Series Road Racing) osakilpailu.

Torstaina järjestettiin avajaiset kävelykadulla, vaikka ajajaparaati peruuntui sadekelin takia. Perjantaina ovat vuorossa harjoitukset ja ESR Superbike -luokan aika-ajot. Päivä käynnistyy lentonäytöksellä 15:30 ja kuljettajat ovat radalla kello 16:00-20:00. Lauantaina on ohjelmassa lisää aika-ajoja sekä viikon ensimmäiset kilpalähdöt palkintojenjakoineen kello 9:30-20:00. Sunnuntaina jatketaan kilpailemisen merkeissä päättäen viikko parhaiden kuljettajien King of Imatra -starttiin ja palkintojenjakoon kello 10:30-18:00.

- Katuratakisa on Suomessa harvinaislaatuinen tapahtuma ja yleisöllekin poikkeuksellinen kokemus. Imatranajo on Jyväskylän MM-rallia lukuun ottamatta oikeastaan ainoa moottoriurheilutapahtuma, jossa on useita tuhansia katsojia. Tunnelma on sellainen, joka pitää itse katsojana kokea kisapaikalla, Imatranajon kilpailunjohtaja Sami Backman korostaa.

Backmanilla on kilpailun alla mukavan kutkuttava tunnelma ja hän kiittelee talkooväkeä jo ennen varsinaisia ajoja heidän tekemästään työstä. Backman tuo lisäksi esiin Imatranajon pitkän historian, jossa yksi erityisen suuri merkkipaalu on Jarno Saarisen voittama maailmanmestaruus vuonna 1972. Saarinen on yhä ainoa suomalainen soololuokkien ratamoottoripyöräilyn MM-kultamitalisti. Turkulainen varmisti tuolloin tittelinsä juuri Imatralla.

- Meillä on nyt käytössä sama palkintopalli kuin vuonna 1972, eli juuri se, jolla Saarinen tuolloin seisoi ja juhli maailmanmestaruuttaan!

Erno Kostamo on tänä vuonna katsomon puolella. Kuva: Harjukuvat

Erno Kostamo on tänä vuonna katsomon puolella. Kuva: Harjukuvat

Kostamo katsojana paikalla

Imatranajossa kilpaillaan luokissa ESR Superbike, ESR Supersport, Open Superbike, Open Supersport, Classic / Retro Superbike, ICGP (250 ja 350 2t), Sivuvaunut ja King of Imatra. Sivuvaunuissa nähdään huomiota herättävä kuljettajakattaus, kun lajin ratamoottoripyöräilyn moninkertainen maailmanmestari ja tällä hetkellä MM-sarjassa toisena oleva Pekka Päivärinta matkustajansa Adam Christien kanssa saa vastaansa muun muassa hallitsevat maailmanmestarit, brittiveljespari Sam ja Tom Christien. Aiemmista tiedoista poiketen niin ikään maailmanmestari, britti Tim Reeves ei ole mukana Imatrajossa, koska hän ei saanut kilpailuun matkustajaa itselleen. Kauden 2015 MM-kultamitalisti Bennie Streuer ja hänen nykyinen apukuljettajansa Manon Vissenberg kuitenkin saapuvat Hollannista Imatran lähtöviivalle.

Imatralla satoi torstaina, mutta usea avajaisissa keskustan kävelykadun lavalla haastateltu kuljettaja ei kammoksunut märkiä oloja.

- Sadekeli ei ole peikko kuskeille, vaan moni sanoi olevansa hyvä märissä oloissa. Esimerkiksi ulkomaalaisista Superbike-kuskeista Nico Müller ja Laurent Hoffmann kertoivat olevansa märänkelin kuskeja, Backman kuvailee.

Imatranajon moninkertainen voittaja ja King of Imatra Erno Kostamo ei pysty osallistumaan tämän vuoden kilpailuun Mansaarten TT-ajojen loukkaantumisensa takia. Kostamo saapuu kuitenkin Imatralle katsojan roolissa. Kostamon ja maskulaisen Niko Lehtirannan suunnalta tiedotettiin torstaina, että circuit racingissä Superbiken SM-sarjaa johtava Lehtiranta kilpailee Imatralla Alpha Racingin rakentamalla, Superbike-luokan BMW M1000RR -pyörällä, jolla Kostamon oli määrä osallistua Imatranajoon.

Niko Lehtirannan pyörä vaihtuu viime vuoden Yamahasta Bemariin, kun hän kilpailee Imatralla Alpha Racingin rakentamalla, Superbike-luokan BMW M1000RR -pyörällä, jolla Kostamon oli määrä osallistua Imatranajoon. Kuva viime vuoden Imatranajoista.

Niko Lehtirannan pyörä vaihtuu viime vuoden Yamahasta Bemariin, kun hän kilpailee Imatralla Alpha Racingin rakentamalla, Superbike-luokan BMW M1000RR -pyörällä, jolla Kostamon oli määrä osallistua Imatranajoon. Kuva viime vuoden Imatranajoista.

Imatranajon tiivistetty historia

1962-1963 Kansainvälinen kilpailu
1964-1982 MM-osakilpailu
1983-1985 EM-osakilpailu
1986 EM- ja MM-osakilpailu
1990-2015 SM-osakilpailu
1999-2014 Muistojen Imatranajo -näytösajo
2016-2025 IRRC-osakilpailu (International Road Racing Championship)
2026 ESR-osakilpailu (European Series Road Racing Championship)

Imatranajon historia

www.imatranajo.fi/historia

Aikataulut
www.imatranajo.fi/aikataulu

Lipunmyynti
www.lippu.fi/artist/imatranajo

Kuljettajalistat
www.imatranajo.fi/kuljettajalistat

---

60. Imatranajo 3.-5.7.2026

Jarno Saarinen Circuit Imatra -katurata

www.imatranajo.fi
www.facebook.com/imatranajo
www.instagram.com/imatranajo

Käsiohjelma
Vauhdin Maailma 6/2026

Imatran Moottorikerho ry.
www.imk.fi

European Series Road Racing
esroadracing.com

 

Aiheesta aikaisemmin:

TIISTAI 30.6.2026 23:38

Erno Kostamon toipuminen etenee: pääsi kotiin sairaalahoidosta

MAANANTAI 7.7.2025 12:38

Kostamo kruunasi Imatranajo-viikonlopun IRRC Superbike -luokan voitolla - voittoputki nousi jo 14:sta