Being hakee parhaillaan 25 000 euron rahoitusta joukkorahoituspalvelu Kickstarterin kautta. Tämän jutun kirjoittamisen aikaan koossa oli 5344 euroa, ja aikaa on jäljellä vielä 40 päivää.

Joukkorahoitukseen osallistujien houkuttimet (perks) ovat mielenkiintoisia: 25 punnalla saa jo nimensä rahoittajien listalle sekä elokuvan digitaalikopion ja DVD:n. 250 punnalla taas pääset skoottereinesi mukaan elokuvan loppukuvaan ja tuhannella punnalla pääset jopa vilahtamaan elokuvassa. Viimemainittuja paikkoja on tarjolla vain yksi, joten kannattaa pitää kiirettä. Houkuttimia on monen hintaisia, joten kannattaa käydä vilkaisemassa elokuvan Kickstarter-sivulla täällä.

Buddy.

Buddy.

Alkuperäinen Quadrophenia kertoo työväenluokkaisesta Jimmystä, modista joka ajaa ympäriinsä skootterillaan, bilettää, vetää pillereitä ja pitää hauskaa. Samalla se kertoo Jimmyn persoonallisuuden nelijakoisuudesta viitaten samalla The Who-yhtyeen neljän perustajan eroavuuksiin. Elokuvan ydin on myös vuonna Brightonissa 1964 tapahtunut verinen yhteenotto modien ja heidän perusvihollistensa rockereiden välillä.

Beingissä näyttelevät mm. Mark Wingett, joka esitti Davea Quadropheniassa sekä Ferdiä esittänyt Trevor Laid. Being lupaa muutenkin tehdä vahvoja kulttuurisia viittauksia alkuperäiseen elokuvaan alkuperäisten paikkojen ja näyttelijöiden avulla. Myös skoottereiden replikoita on luvassa ja aikakauden vaatteita.

Ohjaaja itse kuvaamassa.

Ohjaaja itse kuvaamassa.

Elokuvan ohjaajana toimii Devlin Crow. Hän kertoo aina tunteneensa sukulaisuutta Quadropheniaan, koska on kasvanut Brightonissa ja muistaa modien kokoontumiset ja skootterit. Hän toteaa myös, että hänen nuoruutensa ja näkemyksensä Brightonista sekoittuvat elokuvaan mod-skeneen.

– Beingin ulkopuolinen elementti sen ytimessä kohdistuu nuoriin omaishoitajiin, jotka taistelevat rakkaimmistaan; vanhemman ja lapsen roolien dynamiikka on kääntynyt päälaelleen aiheuttaen jännitteitä. Yhteiskunta jättää heidän ponnistelunsa huomiotta, Crow kertoo.

Elokuva kertoo tarinan Buddystä. Hän on nuori poika, jota kiusataan koulussa. Hän välittää äidistään, joka kärsii MS-taudista, ja löytää pakotiensä 60-luvun musiikista. Eräänä päivänä Buddy tapaa Doleyn, työttömän näyttelijän joka oli mukana Quadropheniassa, ja yhdessä tyttöystävänsä kanssa Doley vie Buddyn viettämään päivää, jota tämä ei koskaan unohda.

Muistin virkistämiseksi replika Quadrophenia-elokuvan Jimmyn kulttiskootterista.

Muistin virkistämiseksi replika Quadrophenia-elokuvan Jimmyn kulttiskootterista.

Asiasta kertoi ensin Visordown. Katso myös alla oleva Beingiä koskeva video.

Aiheesta aiemmin sivuillamme: Kulttileffan skootterin kopio myynnissä