Mansaaren ajot 2017: 18-vuotias Joe Thompson nuorin osallistuja
Vuoden 2017 Mansaaren kisoissa nähdään mukana myös vasta 18-vuotias Joe Thompson Team ILR:n väreissä. Lue lisää ›
Vuoden 2017 Mansaaren kisoissa nähdään mukana myös vasta 18-vuotias Joe Thompson Team ILR:n väreissä. Lue lisää ›
Osataan sitä muuallakin kuin Suomessa lisätä moottoripyöräilijän elämään turhia rasitteita. EU:n ja USA:n välisten kauppasopimusneuvottelun yhdeksi uhkaksi on noussut eurooppalaisten pienten ja keskikokoisten moottoripyörien tullimaksujen nousu jopa 100 prosenttiin, mikäli neuvottelut Yhdysvaltalaisten maataloustuotteiden viemiseksi Eurooppaan eivät etene USA:n haluamalla tavalla. Lue lisää ›
Moninkertainen enduron Suomen mestari Roni Nikander joutui lopettamaan aktiivisen kilpauransa polven nivelpintojen kulumisen johdosta. Hiljaiseloa kilpailupuolella pitänyt Nikander palaa kuitenkin tämän vuoden Päijänteen Ympäriajoon. Lue lisää ›
Hallitus suunnittelee uutta veroa kevyille moottoriajoneuvoille. Veron määrä olisi 150 euroa vuodessa, ja sen haluttaisiin kerryttävän valtion kassaa 25 miljoonan euron vuotuisilla verotuloilla. Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaosto vastustaa jyrkästi suunniteltua veroa ja on tänään perjantaina antanut esityksestä pyydetyn lausunnon. Liiton mukaan hallituksen esitys kohtelee muutamaa toimialaa ja harrastajaryhmää epätasa-arvoisesti. Lue lisää ›
MP 17 -messuilla lanseerataan uusi Vetomiesten kolmiottelu, jossa mitataan ajotaitoja ja showmeininkiä. Kisajärjestelyistä vastaa Stunt Freak Team yhdessä MP-messujen kanssa. Kilpailijat valitaan kisaan videoiden ja kuvien perusteella. Karsinnat ajetaan perjantaina 3.2. ja finaali on lauantaina 4.2. Lue lisää ›
Auto- ja liikennetoimittajat ry (AuLi) on antanut oman lausuntonsa, joka koskee lakiluonnosta kevyiden moottoriajoneuvojen verosta. AuLi:n mielestä vero on EU:n liikennepoliittisen mietinnön vastainen, siltä puuttuu ohjausvaikutus, sillä on kielteinen vaikutus työllisyyteen, ja lisäksi vero on omaisuusveron luonteinen. Vaihtoehtoiseksi lääkkeeksi verotulojen lisäämiseksi AuLi tarjoaa moottoripyörien autoveron laskua tai jopa poistamista kokonaan. Lue lisää ›
Ohessa on uuden CHIPS-elokuvan traileri, jossa ensimmäinen auto räjähtää moottoripyöräpoliisivoimakaksikon takana jo ennenkuin edes leffan nimiteksti näytetään. Jännityskomediaa tähdittävät Dax Shephard ja Michael Peña. Filmi on saanut ideansa tv-sarjasta, joka pyöri NBC:llä 1977-1983. Lue lisää ›
Lähdössä lumisena aamuna töihin? Vaihtoehto autolle voisi olla amerikkalaisen Christinin valmistama telamatoilla varustettu maastomoottoripyörä. Sillä pystyy liikkumaan hieman lumisemmissakin olosuhteissa vaikka maastossa tai kesällä rantahiekalla. Lue lisää ›
Perjantaina 13.1.2017 avataan kaksi uutta Yamahan myymälää. Naumanen avaa toisen Yamaha Center -myymälänsä Joensuuhun ja Wikro Marin Ab avaa uuden myymälänsä Pietarsaareen. Lue lisää ›
Myös Harley-Davidson Club Finland on ottanut kantaa Suomen hallituksen suunnittelemaan moottoripyörän omistukseen kohdistuvaan veroon. HDCF ei hyväksy veroa, vaan pitää sitä kohtuuttomana ja lisäksi se on vailla hyväksyttävää perustetta. Alla kannanotto sellaisenaan. Lue lisää ›
Italialainen moottoripyörävalmistaja MV Agusta on edelleen taloudellisesti tiukilla, ja yhtenä osana kulujen pienentämistä se siirtää merkin Yhdysvaltain maahantuonti- ja myyntitoiminnot yhteistyökumppanin hoidettavaksi. MV Agusta tiedotti tiistaina yhteistyöstä australialaisen Urban Motor Groupin kanssa. Lue lisää ›
Perinteisen suomalaisen vauhtilajin, moottoripyörien pitkän jääradan harjoituskausi on vaihtelevista säistä huolimatta hyvässä vauhdissa ja enteilee näin tiukkoja taistoja tulevassa SM- sarjassa. Seinäjoen Moottorikerhon virallisella harjoitusradalla ensimmäiset harjoitukset päästiin ajamaan marraskuun puolessa välissä ja hyvät olosuhteet ovatkin vetäneet kuljettajia pitkienkin matkojen päästä harjoittelemaan sekä testaamaan kalustoaan nopealle radalle. Lue lisää ›
MP 17 -messuilla 3.–5.2.2017 Messukeskuksessa järjestetään Miss MP17 -kisat, joihin osallistuvat kymmenen finalistia on nyt julkaistu. MP-kaunotar valitaan nyt neljättä kertaa moottoripyöränäyttelyn yhteydessä. Lue lisää ›
Oheinen teksti on Suomen Motoristit ry:n kannanotto Helsingin Sanomien yleisönosastolla esiintyneisiin moottoripyöräveroa puoltaneisiin kirjoituksiin. Helsingin Sanomien toimitus ei julkaissut kannanottoa, mutta ohessa se on lyhentämättömänä. Lue lisää ›
Suomalainen moottoripyöräkanta on noin 260 000 rekisterissä olevaa moottoripyörää. Näistä poistettiin liikennekäytöstä viime vuoden aikana miltei kolmannes eli 81 000 pyörää. YLE:n artikkelin mukaan kiistelty tuleva vero on yhtenä syynä vaikuttamassa tähän. Lue lisää ›
MTV:n mukaan Suomen hallitus harkitsee aiottua pienempää korotusta päivä- ja rikesakkoihin. Niitä aiotaan korottaa noin 20 prosenttia nykyisestä aiotun rankemman korotuksen sijasta. Lue lisää ›
Huolellista käsityötä ja yksilöllisyyttä arvostava motoristi voi hyvinkin tulevaisuudessa ajella rovaniemeläisen Forstén Moto Designin valmistamalla moottoripyörällä. Tähän unelmaan uskoo Juha Forstén (33), joka on lähtenyt toteuttamaan visiotaan yksityiskohta ja osa kerrallaan. Lue lisää ›
Tutkimuslaitos Navigant Research on julkaissut globaalin markkina-analyysin ja ennusteen verkottuneiden ajoneuvojen käyttöön tarkoitettujen lyhyen kantaman 4G- ja 5G-datayhteyksien markkinoiden kehityksestä. Ajoneuvojen verkottumisesta ja siihen hyödynnettävästä teknologiasta on tulossa iso business. Lue lisää ›
Polaris ilmoitti eilen maanantaina Victory-moottoripyörien valmistuksen lopettamisesta sekä brändin alasajosta. Samalla se kuitenkin lupasi, että takuut ja huollot sekä varaosien saanti turvataan ainakin kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Suomessa Victoryn maahantuojana on toiminut Brandt-Polaris, ja maahantuojan myyntipäällikkö Vesa Ylä-Outinen varmistaa, ettei Suomen noin neljällä sadalla Victoryn omistajalla ole syytä huoleen: takuut, huollot ja varaosien saanti pelaavat. Lue lisää ›
Polaris Industries ilmoitti tänään lopettavansa koko Victory Motorcycles -brändin ja siihen liittyvät operaatiot 18 vuoden jälkeen. Polaris kertoi auttavansa jälleenmyyjiä muuttamaan olemassaolevat myymättömät pyörät rahaksi jatkamalla varaosien toimittamista 10 vuoden ajan sekä hoitavansa huolto- ja takuupalvelut Victoryn myyjille ja omistajille. Lue lisää ›