Women Riders Worls Relaysta (WRWR) kehittyi nopeasti ja kuin huomaamatta maailman suurin moottoripyöräviesti. Se lienee myös maailman suurin moottoripyöräalan tapahtuma kautta aikojen, sillä se on saanut runsaasti mediahuomiota, missä ikinä onkaan liikkunut. Ja liikettähän on riittänyt.

Kaikkia asiaan liittyvät luvut ovat uskomattomia. WRWR:n liittyi yli 20 000 naisen tukijoukko, itse viestikapula kiersi maailmaa 333 päivän ajan 79 eri maassa, ja  kilometrejä kertyi 102 223. Viestikapulaa saattoi sen matkalla kaikkiaan 3258 rekisteröityä "suojelijaa". 

Viesti päättyi tammikuussa 2020, ja siinä kuussa ajetut maat lueteltuina järjestyksessä ensimmäisestä viimeisimpään olivat Namibia, Botswana, Zimbabwe, Malawi, Mosambik, Tansania, Kenia, Oman ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat, jonne viesti päättyi. 

Kapulan kulusta vastasi kussakin maassa "ambassadööri", suurlähettiläs. Suomessa sellaisena toimi Pirjo Kiviniemi. Suomessa viesti vieraili toukokuussa 2019.

Hämmästyttävintä on, miten nopeasti kaikki tapahtui. Hayley Bell sai idean tapahtumasta elokuussa 2018, liikkeelle viesti lähti helmikuussa 2019, ja nyt ollaan päätösjuhlassa.

WRWR:n viesti lähtöpaikassaan John o' Groatsissa viime helmikuussa. Hayley Bell keskimmäisenä viestikapulan kanssa.

WRWR:n viesti lähtöpaikassaan John o' Groatsissa viime helmikuussa. Hayley Bell keskimmäisenä viestikapulan kanssa.

Hayley Bell, idean äiti

Haastattelimme Hayley Belliä viime helmikuussa, jolloin tapahtuma hädin tuskin oli saanut alkunsa. Kysyimme häneltä silloin, tajuaako hän, miten ison asian on saanut aikaan, ja tunteeko ylpeyttä siitä, johon hän vastasi:

– Kyllä, olen ylpeä siitä, että olen biker, ja olen ylpeä niistä naismotoristeista, jotka ovat mukana tässä viestissä, ja myös siitä, että tämä viesti tavoittaa niin paljon naiskuljettajia, jotka tuntevat samalla tavalla kuin minä.

Olen myös ylpeä ja innostunut siitä, että olen saanut aikaan jotain, joka vaikuttaa koko moottoripyöräyhteisöön. Että naiset ajaisivat enemmän, ja että yhä usemmat naiset innostuisivat ajamaan ja pääsisivät mukaan kokemaan villejä seikkailuja.

Tämä on vasta alkua, tämä tulee olemaan isompi asia kuin miltä nyt näyttää, ja lisäksi jo nyt tapahtunut on ollut äärimmäisen jännittävää ja uskomatonta, Hayley toteaa.

Viestin saavuttua perille Hayley Bell epäilemättä on vielä onnellisempi. Hänen tavoitteenaan koko viestissä on ollut parantaa naismotoristien ja naismoottoripyöräilyn asemaa.

Seikkailu kutsuu

Hayley Bell. Kuva: David Silis.

Hayley Bell. Kuva: David Silis.

– Ei ole sama asia, jos mies kiertää maapallon ympäri moottoripyörällä. Kun nainen tekee saman, silloin kuka tahansa nainen ymmärtää se, että voi naisena tehdä saman kuin toinen nainen, Hayley Bell vakuutti.

Yksi Bellin motiiveista oli innostaa kaikki naismotoristit seikkailuun.

– Haluan innostaa kaikkia naismotoristeja maailmanlaajuisesti liittymään rohkeasti seikkailuun, millaista ei ole koskaan tässä laajuudessa aikaisemmin tehty. Tarkoituksena on osoittaa moottoripyöräteollisuudelle, mikä maailmanlaajuinen varteen otettava, ostovoimainen markkinaryhmä naismoottoripyöräilijät ovat, ja samalla innostaa naismotoristeja ympäri maailmaa. Törmätessäni moottoripyöräliikkeissä valikoimien pienuuteen, yhdistettynä stereotyyppiseen pinkkiin ja selityksiin "ei ole erikseen valikoimaa naisille", minulle valaistui, että naismotoristeja on valtavat määrät ympäri maailmaa saman "ongelman" edessä. Haluan näyttää teollisuudelle, että heillä on iso sokea piste tässä kohdassa. Teen tämän myös siksi, että me naismotoristit pystymme tähän, tiivisti Hayley Bell WRWR:n Facebook-sivuilla.

Luvassa on, että viesti uusittaisiin lähivuosina. Lisätietoja WRWR:n omilta sivuilta ja Facebookista.

Aiheesta aiemmin sivuillamme:

Naismotoristien voimin maailman ympäri ajettava viestikapula tulossa Suomeen, ilmoittautuminen mukaan viimeistään 5. toukokuuta

Naisten maailmanlaajuinen moottoripyöräviesti täydessä vauhdissa

Women Riders World Relay: Maailman ympäri naismotoristien voimin – reitti kulkee myös Suomen kautta toukokuussa

Naisten maailmanlaajuisen mp-viestin perustanut Hayley Bell nimitettiin vuoden 2019 motoristiksi

Women Riders World Relay – naisten maailmanlaajuinen moottoripyöräviesti matkasi myös Suomessa