Skully Systemsin AR-1 -kypärä mullistaa ajatteluamme koko kypäräteollisuudesta. Ei tarvitse olla guru ymmärtääkseen, että isot kypäränvalmistajat seuraavat perässä tai tekevät yhteistyötä tämäntyyppisten valmistajien kanssa heidän kypäriinsä sovitettujen laitteistojen tuotannosta.

Skully haki rahoituksen hankkeeseena Indiegogo-joukkorahoitussivustolta. Tavoitteena oli saada kasaan kuukaudessa 250 000 dollaria. Hanke tuli julkisuuteen 10.8. ja tätä 13.8. kirjoitettaessa rahoitusta oli kertynyt jo 981 943 dollaria, miltei miljoona. Ihmisten kiinnostuksesta kertoo se, että edes rahoitusostoksena kypärä ei ole mitenkään halpa, vaan sen hinta halvimmillaankin on 1399 Yhdysvaltain dollaria, 1046 euroa sisältäen rahdin USA:aan.

Huikeat ominaisuudet

Kypärässä on head-up-näyttö eli halutut tiedot heijastetaan kypärän haltijan näkökenttään. Näyttökuva on läpinäkyvä, joten se ei häiritse loputtomasti kuljettajaa. Näytölle tulevat esimerkiksi nopeus-, ajosuunnat, polttoainetilanne, soittajan nimi- tai numerotiedot.

Kuvassa kuljettajan takanäkymä, nopeus ja gps-ohjeistus.

Bluetooth-yhteyden avulla kypärän voi myös kytkeä internetiin ja matkapuhelimen gps-paikannusominaisuuksiin. Matkapuhelimen offline-kartat ovat tällöin myös käytettävissäsi, jos nettiyhteys takkuaa.

Kypärässä on myös laajakulmainen reaaliaikaisesti taaksepäin kuvaava kamera, jonka näytölle heijastamasta kuvasta näkee koko ajan takasektorin. Lisäksi laitteessa on korkeatehoinen mikroprosessori suuren datamäärän käsittelyä varten.

Kypärä on Dot- ja Ece-sertifioitu ja sen visiiri on huurtumista, heijastumista ja naarmuuntumista vastaan suojattu.

Kypärän ohjelmisto on päivitettävissä matkapuhelimen kautta.  Järjestelmän audio-ominaisuudet ovat lupaavat: siinä on älykäs audio, hands-free-soitto sekä musiikin striimaus.

Skullyn laajennettua todellisuutta täsmällisesti kerrottuna.

Lisää sovelluksia luvassa

Kypärän akut kestävät valmistajan mukaan 9 tuntia kertalatauksella. Nykyominaisuuksien jatkoksi siihen on luvassa lisää sovelluksia, sillä Skully Systems suunnittelee julkistavansa sen SDK:n eli ohjelmistorajapinnat.

Kypärän kokovaihtoehdot ovat S-XXL ja sen poskisuojukset ovat vaihdettavissa.

Indiegogon sivustolla on myynnissä myös AR-1:n kansainvälinen paketti. Hinta on 1499 dollaria rahtikuluineen. 

Allaolevasta videosta selviävät hyvin Skullyn hienot ominaisuudet.

Juttu Skullyn kypärästä ilmestyi Motouutiset.fi-moottoripyörälehdessä ensimmäisen kerran 13.8.2014. Skully teki sittemmin konkurssin, mutta yritys löysi uuden omistajan, ja nyttemmin Skullyn laajennetun todellisuuden älykypärät ovat tuotannossa ja jakelussa Yhdysvalloissa.

 

Aiempia juttuja lehdessämme laajennetun todellisuuden kypäröistä:

Guardian mp-kypärä: lisätty todellisuus voi pelastaa henkesi

Heijastusnäyttö tulee kypärään jo joulukuussa

Heijastusnäytöllä varustettu navigaattorikypärä tulossa