Uutiset
Äitienpäivä on hieno juhlapäivä, jonka vietto alkoi vuonna 1905 Yhdysvalloista. Kuten kansainvälinen tilanne herättää miettimään, on arvokasta, että voimme viettää sitä vapaassa maassa vapaasti omina itsenämme, vapaana pelosta, ettemme voisi olla sitä, mitä olemme. Tämä mielessämme onnitelkaamme ja kunnioittakaamme äitejämme ja samalla kaikkien muidenkin äitejä.
Lue lisää ›
Uutiset
SML Loukko.com MX-liigan toinen osakilpailu ajettiin Honkajoella Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa. Kilpailua isännöi Porin Moottorikerho. Lauantaina mukana oli vain kaksi MX-liigan pisteistä ajavaa luokkaa, MX65 sekä MXC/B. Lisäksi mukana oli kansallinen MXC/A-luokka.
Lue lisää ›
Uutiset
Uusien moottoripyörien rekisteröinti Euroopan viidellä suurimmalla markkinalla vuoden ensi neljänneksellä osoittaa, että markkinatrendit ovat palanneet koronaa edeltävän kasvun suuntaisiksi kerrotaan ACEMin, Euroopan moottoripyöräteollisuuden yhteenliittymän tiedotteessa.
Lue lisää ›
Honda on maailman suurin moottoripyörävalmistaja. Esimerkiksi vuonna 2021 se myi 16,8 miljoonaa moottoripyörää. Sen nyt tekemä lanseeraus on historiallinen: kyse on merkin ensimmäisestä Euroopan markkinoille suunnatusta sähköisestä kaksipyöräisestä, Honda EM1 e: -mopedista. Tuleeko siitä läpimurtomalli? Laatu lienee paikallaan, entä hinta ja nuorison vastaanotto?
Lue lisää ›
Viime syksynä BMW esitteli R nineT:stä 100-vuotisjuhlamallin, samoin R18:sta. Nyt müncheniläisjätti kuitenkin pisti pelin uusiksi kertomalla, että tulossa on "100 vuotta BMW Motorradia" -malli R12 nineT, mikä kertonee jotain tapahtuneen moottorille?
Lue lisää ›
Uutiset
Hallitseva mestari Valsarna avasi tänään Allsvenskan kauden mestarin arvolle voitolla Nyköpingissä. Vierasottelussa hagforsilaiset ottivat kuskin paikan heti alusta ja voittivat Griparnan pistein 41-49.
Lue lisää ›
Uutiset
Sivullinen ilmoitti Valtatie 5:llä tapahtuneesta onnettomuudesta hätäkeskukseen 18:20 torstaina 11.5.
Lue lisää ›
Julkaisimme keskiviikkona Päivän video -jutun, jossa Tommi Lumiaho treenasi jarruttamista ABS-jarrullisella pyörällä. Tässä on video samasta treenistä, mutta siten, että ABS-toiminto on kytketty pois päältä. Kannattaa katsoa, mikä muuttuu. Jutussa korostuu voimakkaasti oikean ajoasennon merkitys.
Lue lisää ›
Uutiset
SML Loukko.com MX-liigan toinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa Honkajoella.
Lue lisää ›
Oheisella videolla Motouutisten koeajaja Tommi Lumiaho tekee yhteensä 50 jarrutusharjoitusta. Kaikki tapahtuvat samalla nopeudella samassa paikassa. Tommi on yksi Suomen parhaista (ellei paras) moottoripyörän käsittelijöistä ja tämäkin video kertoo miksi: harjoitus tekee mestarin. Jokainen yksittäinen jarrutus on miltei kuin kopio toisesta.
Lue lisää ›
Viimekesänä Imatranajojen pääluokan ja Kiinan Macau Grand Prix-kilpailut näytöstyyliin voittanut Erno Kostamo on satsannut paljon tämän vuoden kilpailuihin mm. hankkimalla toisen BMW S1000RR-kisapyörän, toisella ajetaan Superstock- ja toisella Superbike-luokissa. Testejä ja treenaamista on suoritettu kevään aikana Espanjan ja Saksan radoilla sekä pitämällä yllä kovaa kuntoharjoittelua koko vuoden. Tämän kauden Kostamo kilpailee omassa #38 Motorsport tiimissä. Katuratakilpailut alkoivat Kostamon kohdalla vuonna 2016 Imatranajojen paluun myötä.
Lue lisää ›
Jos moottoripyörän rekisterikilvessä lukee isolla "Elvis" ja sen alla "Has left the Building", ei liene vaikea arvata kenen vanhasta Harleystä on kysymys?
Lue lisää ›
Uutiset
Rico Salmelan viikonloppu sujui hienosti Estorilissä European Talent Cupissa. Tuloksena kakkossija ja P6. Ohessa Ricon tunnelmia.
Lue lisää ›
Uutiset
Viime viikonlopun enduron MM-kisat olivat täynnään tapahtumia suomalaisten kannalta. Kärkeä suomalaiset eivät oikein pystyneet hätyyttämään, mutta hyviä suorituksia kisaan silti mahtui. Roni Kytönen joutui keskeyttämään sunnuntaina, kun kaksi viikkoa sitten murtunut käsi ei kestänyt toista kisapäivää.
Lue lisää ›
Uutiset
Motocrossin SML Loukko.com MX-liiga jatkui Vantaan Vauhtikeskuksessa sunnuntaina. Luokkiensa voittoihin ajoivat Mikke Lindström, Lari Lehtiö, Eemi Mutikainen ja Eelis Viemerö.
Lue lisää ›
Supersport-luokan MM-sarjan neljäs kilpailuviikonloppu ajettiin Espanjan Barcelonassa. Triumph Dynavolt-tallissa ajava suomalaiskuljettaja Niki Tuuli ajoi viikonlopun molemmissa kilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon ja on sarjan yhteispisteissä viides.
Lue lisää ›
Uutiset
Motocrossin SML Loukko.com MX-liiga polkaistiin käyntiin Vantaan Vauhtipuistosta. Luokkavoittoihin sarjan avauksessa ylsivät Oliver Härkönen, Mikke Lindström, Eeka Laaksonen ja Eemil Pesonen.
Lue lisää ›
Yamahan Neo's-sähköskootterin ja Moro 07-, Wabash- ja Crosscore-sähköpolkupyörien rinnalle on nyt julkistettu uusi BOOSTER Easy -sähköpyörä sekä BOOSTER S-pedelec. Jälkimmäinen vaatii mopokortin ja liikennevakuutuksen.
Lue lisää ›
Uutiset
Enduron MM-sarja on siirtynyt kauden 2. viikonloppuun, Espanjan Laliniin, jossa kilpailu noudattaa hyvin pitkälti samoja maastoja, kuin 2022 samassa paikassa ajettu vastaava viikonloppu. Vaikka Espanjassa on ollut historiallisen lämmintä kevään ajan, on viikonlopulle luvattu sadetta ja näin pölystä ei olisi suurta ongelmaa tulossa, mikä kieltämättä olisi ollut kuivan sään vallitessa isona haittana.
Lue lisää ›
Enduron MM-sarja jatkuu viikonloppuna Espanjan Lalinissa ja toissa viikonloppuna kättänsä loukannut RedMoto Honda -kuljettaja Roni Kytönen starttaa mukaan kilpailuun. Jämsäläinen käy tänään ensimmäistä kertaa koittamassa ajamista kaatumisen jälkeen.
Lue lisää ›