Iron Butt Association eli IBA Finland ry on yhdistys, joka valvoo Rautaperseajoja ja jolle raportoidaan suoritukset. Se myös sertifioi onnistuneet ajot. Perus-Rautaperseajossa ajetaan 1000 mailin, 1609 km matka 24 tunnissa, mutta ajoja on eri mittaisia ja eri tarkoituksiin.
Nyt yhdistys tarjoaa heinäkuun 1.-31. päivän välisenä aikana mahdollisuutta ajaa hyväntekeväisyysrautaperseajo, jonka tuotto - eli tarkastusmaksut – tilitetään lyhentymättöminä suoraan Syöpäsäätiölle.
IBA Finlandin puheenjohtaja Ismo Viljanen, mistä ajatus lähteä järjestämään hyväntekeväisyysajo?
– Olemme toteuttaneet aikaisemminkin, vuonna 2017, hyväntekeväisyysajon syöpälasten hyväksi. Tällöin keräsimme Iron Butt -ajoilla Oulun yliopistolliselle sairaalalle rahoituksen kipupumppua varten. Sillä kertaa kyse oli yhtenä elokuisena viikonloppuna toteutetusta tempauksesta, Ismo Viljanen kertoo.
Viljasen ajopeli, eli Honda 1800 Gold Wing sopii hyvin Rautahanuriajoon. Ajosuoritus ei kuitenkaan ole pyörän moottorikoosta kiinni, IBA-ajoja on suoritettu satapiikilläkin.
– Syöpäsäätiön tueksi ajettava Rautaperseajo on siis nyt toteutettavissa koko heinäkuun ajan. Toivottavasti mahdollisimman moni uusikin kuski kokee tärkeäksi auttaa syöpätutkimusta ajamalla Iron Butt -ajon.
– Meillä on vuosittain erityyppisiä ajotapahtumia ja teema-ajoja. Tällainen on mm. vain julkaisuvuotenaan ajettava vuosiajo, jossa tänä vuonna bongataan maakunnallisia museoita. Kerran kesässä SuperLauantai -teemalla innostetaan kuljettajia suorittamaan jokin Iron Butt -ajo, josta saa erikoisdiplomin. Keskeinen teema toiminnassamme on kuukausittaiset Ride to Eat -tapahtumat, joissa jäsenistömme kokoontuu jossakin päin Suomea yhteisen, yhdistyksen tarjoaman lounaan ääreen.
Miten hyväntekeväisyysrautahanuriajo eroaa normaalista rautaperseajosta?
– Ensinnäkin ajotarkastusmaksu, 40 euroa, tilitetään lyhentymättömänä suoraan Syöpäsäätiölle. Olemme vuoden 2024 syyskokouksessamme sitoutuneet siihen, että tilitämme säätiölle joka tapauksessa vähintään 2000 euroa, vaikka ajo itsessään ei tuottaisikaan niin paljoa.
Mistä ajatus tällaiseen ajoon?
– Idea lähti poikimaan siitä, että syöpä koskettaa ja on koskettanut monia ihmisiä. Meidänkin yhdistyksessämme useita henkilöitä on sairastunut tai menehtynyt syöpään. Osa on hyvän hoidon ansiosta myös selviytynyt, joten on mielekästä tukea tällaista toimintaa.
Odotamme mielenkiinnolla, moniko osallistuu nimenomaan tähän ajoon. Edellisellä kerralla osallistujia oli peräti 107 kappaletta.
Onnistuneesta ajosuorituksesta saa diplomin ja rekisterikilpeen jatkeen, jolla voi kertoa kuuluvansa kerhoon ja IBA-ajosuorituksensa pituuden.
Millainen on normaali rautaperseajo?
– Perusrautahanuriajo on pituudeltaan 1609 kilometriä eli 1000 mailia, joka ajetaan vuorokauden aikana, 24 tunnissa. Kuljettajan on pystyttävä todistamaan reittinsä joko tankkauspisteiden tai muiden ostoskuittien avulla. Lähtiessä ja palattaessa otetaan kuva pyörän kilometrinäytöstä ja aina tankkauskuitista samaan otokseen tai vaihtoehtoisesti voidaan käyttää esimerkiksi huoltoaseman henkilökuntaa todistajina ajon aloittamisessa ja lopettamisessa, jos kuljettaja jostakin syystä on päätynyt käyttämään ns. paperista ajotarkastusta sähköisen ajotarkastuksen sijaan.
Reitin varrelta otetaan sitten pyörää tankatessa kuitit talteen ja/tai kuvat niistä. Niitten perusteella ajotarkastaja varmistaa, että reitti on ollut riittävän pitkä, eikä suorittaja ole ajanut ylinopeutta. Tankkauspisteiden valintaan kannattaa reittiä suunnitellessaan kiinnittää huomiota, että ne ovat aina reitin ääripisteissä. Tarkastuksessa käytetty ohjelmisto mittaa reitin lyhimmän mahdollisen mukaan, joten riskinä on, ettei ajettu matka riitä. Ajoa ei siis kannata suunnitella tasan 1609 km:n mittaiseksi.
Onko tässä Hyväntekeväisyysajon reitissä jotain erityisiä haasteita?
– Kuljettaja voi valita ajosuorituksekseen minkä tahansa IBA-ajon. Hyväntekeväisyysajon vaatimukset täyttyvät, kun kuljettaja esittää ajotarkastusdokumenttien mukana valitsemistaan kahdesta käyntikohteesta yhden valokuvan per kohde. Käynnit kohteissa tulee tehdä ajosuorituksen aikana, joten reitti kannattaa suunnitella sen mukaan.
Käyntikohteet, joista valitaan kaksi, ovat: HUS Meilahden tornisairaala, Turun yliopistollinen keskussairaala T-sairaala, Vaasan keskussairaala H-talo, Oulun yliopistollinen sairaala, Kuopion yliopistollinen sairaala tai Tampereen yliopistollinen sairaala.
Käyntikohdekuva on otettava siten, että kuvassa näkyy kuljettajan käyttämä moottoripyörä tunnistettavasti ja mainittu kohde. Jos moottoripyörää ei saa kuvaan mukaan niin ota itsestäsi ja kohteesta selfie.
Valokuvat lähetetään perinteisinä paperikuvina tai sähköpostilla, mutta niiden lähettämisestä on eri ohjeet, jotka selviävät IBA Finlandin sivuilta.
Mitä odotatte Hyväntekeväisyysajolta?
– Toivomme tietysti, että mahdollisimman moni kerhomme jäsenistä osallistuu siihen, samoin, että se houkuttelisi lisää harrastajia hienon lajin pariin ja kokeilemaan pitkäkestoista ajosuoritusta. Rautaperseajo vaatii ihmisiltä, jotka niitä ajavat, hyvää kestävyyttä ja itsensä tuntemista, jotkut ovat jopa pyhittäytyneet ajamaan Rautaperseajoja. Ehkä pitäisikin varoittaa, että homma saattaa myös helposti koukuttaa, Viljanen myhäilee.
– Joka tapauksessa, jos asia vähääkään kiinnostaa, niin kerhomme sivustolta löytyy hyvät ohjeet. Siellä kerrotaan tarkemmin mitä rautaperseajot ovat, miten niitä suoritetaan, ja miten valmistautua niihin. Sieltä löytyy myös valmiita ajoja karttapohjineen.
Ismo Viljanen kehottaa Rautaperseajoista kiinnostuneita tutustumaan kerhon internet-sivuihin. Sivustolta löytyy tietoa ajoista sekä niihin valmistautumisesta.
Hyvä esimerkki on 25-vuotisjuhla-ajomme. IBA Finland täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Sen kunniaksi olemme tehneet ns. Keski-Suomen kehätien, eli osittain suurten järviemme ympäri kiertävän, IBA Finland juhla-ajon. Sen suorittamisesta saa erikoisdiplomin. Näissä valmiiksi suunnitelluissa ajoreiteissä on se hyvä puoli, että kun ne on esireititetty, niin ajo menee helpommin läpi reitin tankkauspisteitä ja nopeusrajoituksia noudattaen. Ylinopeus on liian lyhyeksi jääneen matkan kanssa ajotarkastusta tehtäessä yllättävän usein syynä ajon hylkäämiseen, Viljanen toteaa.
– Toki oman päänsä kanssa saattaa joutua taistelemaan matkan varrella, mutta se on kehittävää, Viljanen päättää.
Lisätietoja Hyväntekeväisyysajosta täältä ja muista rautaperseajoihin liittyvistä asioista IBA Finlandin sivuilta täältä.
Aiheesta aiemmin:
Keskiviikko 25.9.2019 12:00
Motouutiset 5v sitten: Mikä tekee motoristista oikean Rautaperseen?
Sunnuntai 2.12.2018 09:09
Maanantai 25.6.2018 11:25
Rautaperseajoa suorittamassa Pauliina-myrskyn riepotellessa Juhannusaattona
Sunnuntai 3.12.2017 13:46
IBA Finland lahjoitti elokuisen Rautaperseajon tuoton syöpälapsille
Lauantai 22.7.2017 08:49
IBA Finland muistuttaa: 5.-6.8. Rautaperseajo syöpälasten hyväksi - osallistu
Torstai 13.4.2017 08:05
Rautapersejo syöpälasten hyväksi elokuussa - osallistu ajamalla 1609 kilometriä 24 tunnissa
Tiistai 30.6.2015 10:56
Iron Butt Rally: menossa kaikkien Rautahanuriajojen äiti, 11 vrk ja 11 000 mailia putkeen