Uutiset
Uutiset
Vuoden 2014 Racer X Amateur Film Festival ehti kisana valitettavasti jo olla ja mennä, mutta videot jäivät, joten kannattaa käydä tutustumassa kisan tuloksiin. Pikaisen katsomisen perusteella aika iso osa amatöörivideoista on toteutettu melko ammattimaisella tasolla ja hyvin leikattu. Tästä yksi osakiitos kuuluu tietysti uusille laadukkaille toimintavideokameroille sekä mielikuvitusrikkaalle uudelle sukupolvelle, joka ei kuvia kumarra. Katso voittajavideo.
Lue lisää ›
Uutiset
Tuusmotor on tuorein suomalainen moottoripyöräliike, joka ottaa edustukseensa myös tunnetun italialaismerkin. Merkin Suomenvalloitus etenee vauhdilla, sillä Tuusmotor on tänä vuonna jo kolmas Ducati-joukkoihin liittynyt mp-myymälä. Kaksi aiempaa ovat Moto-Seinäjoki ja salolainen Takatalo. Myös Ducatin myynti Suomessa on kasvussa.
Lue lisää ›
Kawasaki ottaa innolla kaiken irti uuden ahdetun ratapyöränsä HR2:n olemassaolosta. Yritys väittää pyörän tarjoavan kiihtyvyyttä, jollaista ei ole koskaan aiemmin tavattu moottoripyörässä. Oheinen video on kuvattu asian todistamiseksi. Missäpä muuallakaan kuin suljetulla lentokentällä, jossa pyörä ensin vetää mittapenkin lukemat kaakkoon, vilauttaa aerodynamiikkaansa ja murtautuu sitten omille teilleen.
Lue lisää ›
Varese-järven rannalla Italiassa sijaitseva MV Agustan tehdas jouduttiin sulkemaan viikonlopun runsaitten sateiden jälkeen.
Lue lisää ›
Uutiset
Tämä videonpätkä mietityttää: selvä hienon V-twinin ääni onkin peräisin yllättävästä lähteestä.
Lue lisää ›
Uutiset
Michelin on julkistanut pienimoottorisiin moottoripyöriin ja skoottereihin sopivan pistosuojatun renkaan, jonka muita etuja ovat parempi kulutuskestävyys ja uusi kuviointi, jonka pitäisi purra entistä paremmin sekä kuivalla, märällä että liukkailla pinnoilla. Katso video.
Lue lisää ›
Honda Motor Companyn Thaimaan tuotantoyksikkö on perustettu 1965, ja se on olemassaolonsa aikana valmistanut yli 50 miljoonaa moottoripyörää ja voimantuottoyksikköä.
Lue lisää ›
Uutiset
Poliisi tiedottaa valvovansa tehostetusti rattijuoppoilua kahtena seuraavana eli 21. - 23.11. ja 28. - 30.11. viikonloppuina. Rattijuoppovalvontaa kohdennetaan erityisesti pikkujoululiikenteeseen ja paikallisesti tiedossa olevien suosittujen pikkujoulunviettopaikkojen läheisyyteen. Pikku vinkki on myös Helsingin poliisin mielestä paikallaan: jätä auto kotiin.
Lue lisää ›
Uutiset
37. Dakar-ralli tunnetaan myös lempinimellä Odysseia, mikä tarkoittaa suomennettuna harha- tai seikkailuretkeä. Nimi on oikeaan osuva, sillä ralli alkaa Buenos Airesista 4.1.2015 ja päättyy 17.1. samaan paikkaan. Kaukaisimpana etappina on Chilessä Tyynen meren rannalla sijaitseva Iquique. Matkaa tulee yli 9300 kilometriä, josta 4750 km on erikoiskokeita. Nyt julkistettiin päiväetapit sekä tieto yhdestä ainoasta lepopäivästä matkan varrella.
Lue lisää ›
Uutiset
Magix Fastcut on videoeditointiohjelmisto, joka on optimoitu käytettäväksi seikkailukameroiden kuten GoPron, Sonyn, Garminin jne kanssa. Käytön pitäisi olla helppoa sekä yksinkertaista ja lisäksi toiminnantäyteisten pätkien editoinnin pitäisi sujua nopeasti.
Lue lisää ›
Uutiset
Tienkäyttäjien tyytymättömyys maanteiden tilaan ja kuntoon on entisestään lisääntynyt. Kaikkein tyytymättömimpiä ovat ammatikseen autoilevat. Tämä selviää juuri valmistuneista kesän 2014 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksen tuloksista. Myös Liikenneviraston omat kuntomittaukset osoittavat tiestön kunnon heikenneen. Tietyytymättömyyden kasvaessa voisikin odottaa, että teiden kunnolle tehtäisiin lopulta jotain.
Lue lisää ›
Hondan vuoden 2015 CB 125 F on uusittu valmistajan nakupyöräformaattiin istuvaksi. Samalla alustaa on pantu uusiksi, ja saman kohtalon ovat kokeneet kuusipuolaiset 18 tuuman vanteet. Painopisteenä on ollut jokapäiväinen käytettävyys, lisäksi uuden moottorin vääntö on vahvaa ala- ja keskialueilla, siinä on tasapainotusakseli värinöitä vaimentamassa sekä uusiksi laitettu ruiskun kartta.
Lue lisää ›
Uutiset
Moottorikäyttöisten kaksipyöräisten rekisteröintimäärät kasvoivat EU:n alueella tammi-syyskuun välisenä aikana niukasti. Samoin moottoripyörien. Mopojen myynti sen sijaan laski yllättävän paljon.
Lue lisää ›
Uutiset
Keskusrikospoliisin Tampereen toimipiste teki tänä aamuna kotietsinnän Sisä-Suomen poliisilaitoksen avustamana Tampereella Vehmaistenkatu 2:ssa sijaitsevaan Bandidos-ryhmän kerhotilaan rikosepäilyn vuoksi. Tiloista takavarikoitiin kaksi kivääriä ja kaksi käsiasetta sekä asiakirja-aineistoa.
Lue lisää ›
Uutiset
Rukka julkisti kaksi erilaista suojaliivimallia täydentämään Rukka D30 Air -valikoimaa. Suojaavuutta ja mukavuutta on pyritty optimoimaan pehmeillä ja joustavilla suojilla, jotka on kehitetty yhteistyössä brittiläisen D30:n kanssa.
Lue lisää ›
Uutiset
Ensi vuoden Mp-moottoripyöränäyttelyyn on enää kivenheitto. Pidetäänhän ne jo 30.1. – 1.2.2015 Messukeskuksessa Helsingissä, ja tarjoavat suomalaiselle motoristille uusien moottoripyörien, rakennettujen moottoripyörien Petrol Circuksen ja Superenduron MM -osakilpailujen lisäksi paljon elämyksiä ja viihdettä. MP-messuilla järjestetään mm. Miss Superenduro -kisa ja nyt ensimmäistä kertaa Kari Salmelaisen motoristin ”napakymppi” sekä Los Bastardos Finlandesin rytmittämä jatkoaika ja Biker’s Churchin Elvis Show.
Lue lisää ›
Uutiset
Mahtipontisuutta ei ainakaan puutu tästä Yamahan crossihenkisestä mainosvideosta. Emme epäile pyörän selviämistä sille asetetuista tehtävistä kuten hypyistä ja hiekassa tai mullassa vetämisestä. Mutta se varmasti selviäisi pienemmälläkin paatoksella. Katso video YZ - Air riders, Ilman ratsastajat.
Lue lisää ›
Uutiset
Itä-Uudenmaan poliisin tiedotteen mukaan nuorimies syyllistyi törkeään ylinopeuteen moottoripyörällä. Käräjäoikeus ratkaisee ajokiellon pituuden.
Lue lisää ›
Uutiset
Verkottuneet ajoneuvot sekä niihin verkottunut tieinfra ovat tulevaisuutta. American Automobile Association AAA kiinnittää ajoneuvovalmistajien huomiota siihen, että kuluttajalla / kuljettajalla pitää olla aiottua parempi kontrolli sen suhteen, mitä tietoja siirretään verkottuneessa ajoneuvomaailmassa. Vaikka motoristit elävätkin vielä Ruususen unta tässä asiassa, tulee se vastaan vielä moottoripyörienkin osalta: kuka sanoo ja päättää, mitä tietoja ja kenelle saat moottoripyörästäsi siirtää ja millä perusteilla. Mistä voit päättää itse?
Lue lisää ›
Uutiset
Moni asia on yksinkertainen kun sen osaa, mutta ennen sitä hankala tai raskas. Tämä koskee ainakin adventurepyörällä maastossa ajoa. Katso Touratechin kustantama video, missä amerikkalainen off-roadammattilainen Quinn Cody opettaa oikeaa ajoasentoa ja sen merkitystä.
Lue lisää ›