Uutiset
Uutiset
Kevään 2018 Kuopion MP-näyttelyn yhtenä kantavana teemana on naismotoristit. Naisten määrä on ollut tasaisessa kasvussa motoristien keskuudessa. Esim. näyttelyn järjestävän Kuopion Moottoripyöräclubi KMC:n jäsenistöstä noin neljännes on naisia, heistä valtaosa ajaa itse.
Lue lisää ›
Uutiset
Tänä kesänä Kahvakopla järjestää 4-14 vuotiaille junnuille RR-kilvanajoon valmistavaa harjoitteluaRäyskälän uudella asvalttiradalla. Koulutuksen esittely pidetään lauantaina 14.4.2018 klo 12-16 Riihimäen ABC:n aulassa.
Lue lisää ›
Uutiset
Suomen Motoristit ry eli kotoisammin SMOTO kiertää myös kevään mp-messuilla ja -näyttelyissä. Suomalaisten motoristien edunvalvojalle kyse on jalkautumisesta motoristien, jäsenkunnan pariin ja sen kertomisesta, mitä SMOTO oikein tekee. Toki samalla myydään mp-arpoja niin paljon kuin ehditään ja mielellään otetaan myös jäseneksi liittymisiä vastaan. Mitä enemmän motoristeja SMOTOn selän takana eli jäseninä on, sen painavampaa viestiä se poliitikkojen ja virkamiesten suuntaan pystyy viemään.
Lue lisää ›
Uutiset
Emil Weckman sijoittui toiseksi sunnuntaina Italian Trentinossa ajetussa EM-kisaviikonlopun toisessa kisaerässä.
Lue lisää ›
Uutiset
MotoGP-kauden toinen osakilpailu ajettiin sunnuntaina Argentiinassa. Aki Ajon Moto2-talli otti kauden ensimmäisen podiumsijoituksen, kun tiimin portugalilaiskuljettaja Miguel Oliveira ajoi kolmanneksi.
Lue lisää ›
Uutiset
Eric Buell tunnetaan Buell-merkkisistä moottoripyöristään, joilla hän haastoi mm. Harley-Davidsonin, kunnes tämä osti ja kuoppasi koko yrityksen. Buellin valmistamat moottoripyörät sinnitelivät kuitenkin elossa vielä jokusen aikaa, kunnes vuoden 2016 puolella tarina päättyi ja merkki lopullisesti haudattiin. Nyt Eric Buell on aivan toisenlaisen projektin - sähkömoottoripyörän - parissa yhteistyössä Vanguardin kanssaperustajan F-X Ternyn ja Spark Racing Technologiesin Frederic Vasseurin kanssa.
Lue lisää ›
Uutiset
16-vuotias suomalaislupaus Emil Weckman nappasi uransa ensimmäisen EMX125-luokan erävoiton eilen Italian Trentinossa.
Lue lisää ›
Uutiset
Brittiläinen ratamoottoripyöräilijä Daniel Hegarty kuoli onnettomuudessa Macaussa viime marraskuussa järjestetyssä MotoGP-kisassa. Vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta korvausta tapahtuneesta hänen kahdelle pojalleen, joten heille ollaan nyt järjestämässä hyväntekeväisyyskeräystä.
Lue lisää ›
BMW Motorrad sai viime kuussa JEC innovaatiopalkinnon Vapaa-aika ja Urheilu -kategoriassa hiilikuituisen moottoripyörän takakeinuhaarukan kehittämisestä ja valmistamisesta. Palkintoseremonia järjestettiin JEC-tapahtumassa Pariisissa.
Lue lisää ›
Uutiset
Liikuntarajoitteisten ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari 2017 Ulla Kulju on rikkonut rajoja ja toteuttanut haaveitaan. Hän on kääntänyt vammansa vahvuudeksi ja tehnyt moottoriurheilun historiaa, mutta se ei olisi ollut mahdollista ilman tukijoukkoja. Nyt hän laittaa hyvän kiertämään ja lahjoittaa Le Mansin MotoGP -radalla voittoon vieneet ajohanskansa huutokaupattavaksi hyväntekeväisyyteen. Samalla käynnistyy Mestarit tekee hyvää -haastekampanja, mutta kenet Kulju haastaakaan?
Lue lisää ›
Uutiset
Viikonloppuna riittää seurattavaa MM-tasolla, kun sekä MotoGP:n että motocrossin MM-sarjat jatkuvat jännittävissä tunnelmissa.
Lue lisää ›
Uutiset
Oulun poliisilaitos muistuttaa Facebook-sivullaan siitä, että hevonen on arvaamaton tielläliikkuja, joka on syytä ottaa huomioon. Keskikokoinen hevonen on kooltaan samaa luokkaa kuin hirvi, joten sen ohittamiseen ja sen lähellä liikkumiseen on syytä suhtautua varovaisuudella. Pillastunut hevonen on riski sekä itselleen, kanssaliikenteessäolijoille että tietenkin myös ratsastajan terveydelle.
Lue lisää ›
Intialaiset moottoripyörävalmistajat ylittävät ensi kertaa 20 miljoonan myydyn pyörän rajan fiskaalisena vuonna 2018. Kuuden valmistajan myynti kaikkiaan 12 merkin joukosta auttaa jo pääsemään 15,98 % vuotuiseen kasvuun. Loppujen kuuden tiedot tulevat nostamaan lukemaa vielä korkeammalle.
Lue lisää ›
Uutiset
Suomen Motoristit eli SMOTO, Teknisen kaupan liiton Mp-jaosto ja Suomen Moottoriliitto sekä Suomen Moottoripyöräkauppiaat muodostavat yhdessä Motorcycle Co-operation Forumin. Sen nimissä he laativat yhteisen vetoomuksen Suomen Eduskunnalle, jossa näin kansanomaisetusti sanovat toivovat, että tämä ottaa järjen käteen ajokorttiuudistuksessa.
Lue lisää ›
Uutiset
Vannoutuneelle moottoripyöräilijälle synkin kuva tulevasta on tietenkin maailma ilman moottoripyöriä. Mutta miten käy, kun autonomisesti ajavat sähköiset autot tulevat - jääkö bensiiniä polttaville ja ilman julkista kontrollia liikkuville moottoripyörille tilaa? Sitä kyselee tv-sarja "Last Motorcycle on Earth". Kolmiosainen tv-sarja on jo kuvattu, mutta kaipaa rahoitustasi lopputöihin: leikkaamiseen, digitaalisiin efekteihin, musiikkiin jne. Asia on hyvä, vai mitä?
Lue lisää ›
Uutiset
Keski-Suomen Mp-näyttely järjestetään jo 27. kerran Jyväskylän Hipposhallissa ensi viikonloppuna 7.-8.4. Luvassa on mm. uusia pyöriä ja varusteita, muoti- ja trialnäytöksiä sekä laadukas rakennettujen pyörien osasto. Näyttelystä vastaava Jyväskylän Moottoriklubin Marko Holmberg muistuttaa, että vielä tänään torstaina 5.4., mikäli sinulla on erikoinen tai rakennettu pyörä, ehdit ilmoittaa pyöräsi mukaan.
Lue lisää ›
Uutiset
Tampereen Vauhtipuisto ry on tehnyt sopimuksen Tampereen Motocross ry:n kanssa yhteistyöstä Tampereen Teiskossa sijaitsevan Kaanaa Centerin motocrossalueen käytöstä ja kehittämisestä.
Lue lisää ›
Tekniikan Maailma etsii Facebook-sivullaan tämän jutun aloituskuvassa näkyvää Honda CB 750:n kansikuvassa ollutta tyttöä.
Lue lisää ›
Maailman moottoripyörälehdistössä on käynyt kuhinaa, sillä Suzuki on jättänyt Yhdysvaltain kaupparekisteriviranomaiselle rekisteröinnin vanhasta kunnon "Katana"-mallinimestä. Mukana reksiteröinti-ilmoituksessa ovat olleet tämänkin jutun aloituskuvassa näkyvät graafiset elementit, kanji-kirjaimet sekä miekan sisältävä logo.
Lue lisää ›
Royal Enfieldillä on tällä hetkellä positiivinen ongelma: tuotanto ei pysy kasvavan kysynnän mukana. Samalla se aikoo kiristää maailmanvalloitusmatkansa tahtia ja panostaa t&k-toimintaan. Luvassa on sadan miljoonan euron suuruinen investointi Tamil Nandun tehtaan laajentamiseen.
Lue lisää ›