Uutiset
Uutiset
Lahden ja Suomen Moottoripyörämuseo lahjoitti tiistaina 20.8. MotoGP -testiajoissa KymiRingin radan toimintaan 2500 euroa. Rahat kerättiin myymällä tapahtuman virallista t-paitaa, jonka tuotosta puolet meni KymiRingille ja puolet museon laajennukseen.
Lue lisää ›
Tärkeimmät uutuudet sähkömoottoripyörä Livewire ja paluun tekevä legendaarinen Low Rider S -malli.
Lue lisää ›
Uutiset
Finnish Superbike Road Racing 2019 kausi on saatettu päätökseen. Suomi Cupiksi pudonnut sivuvaunuluokka piti sisällään hienoja kamppailuja. Tänä vuonna voittotaistelu käytiin kahden parin, Tero ja Joni Manninen ja Timo Kallio/Jere Nuppola kesken. Parista keskeytyksestä ja purkkariongelmasta huolimatta viime vuoden sivuvaunu-luokan Suomi Cupin voittaja Markku Artiola taisteli itsensä pronssille. Erikoisen tilanteesta tekee se, että alkujaan vain yhden viikonlopun mittaiseksi kaavailtu tiimin sisältä purkkiorjaksi kaapatun Pia Koskelan pesti jatkuikin kauden loppuun. Tavoitimme Markku Artiolan ja Pia Koskelan viimeisen kisaviikonlopun jälkeen kotoaan Kouvolasta.
Lue lisää ›
Uutiset
Suomen MotoGP-testeissä ylitettiin toisena päivänä, tiistaina, huippunopeus 340km/h KymiRingin uudella radalla Iitissä.
Lue lisää ›
Uutiset
Historian ensimmäiset Suomen MotoGP-testit polkaistiin käyntiin eilen maanantaina KymiRingin uunituoreella radalla.
Lue lisää ›
Uutiset
Oululainen mies loukkaantui maanantaiaamuna hirvikolarissa Limingassa.
Lue lisää ›
Uutiset
Suomi isännöi viime viikonloppuna kaikkien aikojen ensimmäistä Women in Motorsports -kongressia. Kongressin anti ja tunnelma sai täydet pisteet sekä osallistujilta että järjestäjätahoilta.
Lue lisää ›
Uutiset
IRRC-sarja vieraili viikonloppuna toistamiseen Tsekin tasavallassa, kun vuorossa oli Horicen osakilpailu. Erno Kostamolle jäi neljännen ja viidennen sijan lisäksi kotiinviemisiksi muisto kilpauransa vaarallisimmasta tilanteesta.
Lue lisää ›
Uutiset
Lapin poliisilaitoksen partiot valvoivat liikennettä Inarin ja Utsjoen alueilla viikonloppuna. Lomaliikenne näkyi runsaassa sakkolappujen määrässä. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta
Lue lisää ›
Uutiset
Ratamoottoripyöräilyn SM-sarja päättyi eilen sunnuntaina Motoparkissa. Peetu Paavilainen kaasutteli kauden päätöksessä kaksi kertaa kolmanneksi kilpailulähdöissä ja oli lopulta SM-sarjassa viides vaikka häneltä jäi EM-sarjan takia kaksi viikonloppu eli yhteensä neljä kilpailulähtöä väliin.
Lue lisää ›
Uutiset
Road Racing SM -sarjan päätösosakilpailu järjestettiin viikonloppuna Motoparkissa. Markka Racingin kuljettajat saivat hyvästellä kauden 2019 positiivisissa fiiliksissä.
Lue lisää ›
Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen kaksikko oli loppuun asti mukana voittokamppailussa ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM-osakilpailussa Hollannin Assenissa. Suomalaispari veti letkaa 17 kierroksen kilpailun kaksi ensimmäistä kierrosta, mutta tipahti brittiparien puristuksessa kolmanneksi. Birchallin veljesparin vetäessä joukkoa ero suomalaispariin kasvoi seitsemään sekuntiin.
Lue lisää ›
Uutiset
Sterkman Motorsport by HRP:n Niko Tanskanen varmisti Road Racing SM -sarjan päätösosakilpailussa Superstock 600 -luokan neljännen sijan ajamalla molemmissa kilpailulähdöissä viidenneksi.
Lue lisää ›
Ratamoottoripyöräilijä ja KTM:n testikuljettaja Mika Kallio otti perjantaina tuntumaa Iitissä sijaitsevaan Suomen ensimmäiseen ja tuliterään MotoGP-rataan.
Lue lisää ›
Uutiset
Dunn Lewis on moottoripyöräliike, joka toimii Icy Cityssä Washington DC:ssä Yhdysvalloissa. Sen erikoisuus on siinä, että se tarjoaa tiloja moottoripyörien omaehtoiseen korjaamiseen, mutta myös kouluttaa samalla käyttäjiä huoltamaan pyöränsä.
Lue lisää ›
Uutiset
Kytönen Motorsportin Roni Kytönen ajoi lauantaina enduron SM-osakilpailussa Nummelassa yleiskilpailun voittoon. Jämsäläinen ajoi vakuuttavan päivän johtaen kilpailua heti ensimmäisestä maastokokeesta lähtien ja vaikka kaatui viimeisellä maastokokeella voitti yleiskilpailun silti 39 sekunnin erolla. Pyry Juupaluoma ajoi myös elämänsä kilpailun, kun roikkui pitkään yleiskilpailussa viiden parhaan joukossa ja oli maalissa lopulta yleiskilpailun kuudes sekä A1-luokan neljäs. Pyryn isoveli Peetu Juupaluoma ei ollut tänään parhaassa vireessään ja oli yleiskilpailun yhdeksäs sekä A1-luokan viides. Kytönen Motorsportin neljäs kuljettaja Nummelassa Roni Salin ajoi tänään myös hienon kilpailun ollen yleiskilpailussa 11. sekä A2-luokassa kolmas.
Lue lisää ›
Uutiset
Kansainvälinen moottoriliitto FIM on julkaissut kirjan moottoripyöräurheilun naispioneereista. Mukana kirjassa on peräti neljä suomalaista.
Lue lisää ›
Sähköviat varjostivat suomalaiskaksikko Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen aika-ajoa ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM-sarjan osakilpailussa Hollannin Assenissa. Lauantain ensimmäinen aika-ajo sessio ajettiin märällä, mutta toiseen kaksikymmenminuuttiseen sessioon mennessä rata kuivui ja suomalaisparikin pääsi yrittämään nopeaa kierrosta. Kaksikko kaasutteli kolmanneksi, vaikka Yamahan moottori sammuskeli aika-ajoin.
Lue lisää ›
Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviranomaisille jätettyjen dokumenttien mukaan Ducatilta on tulossa kaksi uutta Scrambler-mallia 2020.
Lue lisää ›
Näyttelijä ja elokuvakäsikirjoittaja Peter Fonda on kuollut 79-vuotiaana. Fonda tuli suuren yleisön tietoisuuteen moottoripyöräilyvastakulttuurielokuvassa "Easy Rider".
Lue lisää ›