Uutiset
Indian Motorcycle ja Workhorse Speed Shop lupasivat julkistaa kaksi customoitua versiota FTR-mallista. Pari viikkoa sitten ne esittelivät FTR AMA:n, ja nyt on vuorossa Black Swan. Nimi kertoo väristä paljon, muttei sitä, että kyseessä on varsin karun näköinen versio pyörästä.
Lue lisää ›
Päitsiin eli Päijänneajoon on lyhyt aika ja myös Husqvarna kertoo tukevansa Husse-kuljettajia tuon legendaarisen ajotapahtuman aikana sekä varaosapalvelun että teknisen tuen muodossa.
Lue lisää ›
KTM on tuttuun tapaansa mukana Päitsillä merkin kuljettajien tukena. KTM varaosapalvelu on palvellut KTM-kuljettajia suuressa suomalaisessa seikkailussa jo useampana vuonna.
Lue lisää ›
Roni Kytönen avaa kilpailukautensa tulevana viikonloppuna Italian Sanremossa, missä edessä on kovatasoinen Italian mestaruussarjan avausosakilpailu. Enduron MM-sarjaan tähtäävän jämsäläisen toinen tärkeä sarja kauden aikana on juuri Italian mestaruussarja, mikä on kovatasoisin enduro sarja MM-sarjan jälkeen. Sarja on tärkeä myös Kytösen italialaiselle RedMoto Honda tiimille.
Lue lisää ›
Titaanisista pakoputkistojärjestelmistään ja äänenvaimentimistaan tuttu slovenialainen Akrapovič on tehnyt uuden aluevaltauksen ja tuo ensi kertaa markkinoille kevyet, titaaniset kaatumaraudat, ja ne on tarkoitettu BMW R 1250 GS -malliin.
Lue lisää ›
Uutiset
Tulevana viikonloppuna käynnistyvä ratamoottoripyöräilyn MM-sarja ja sen 21 osakilpailua näkyvät yksinoikeudella discovery+-palvelussa.
Lue lisää ›
Kellovalmistaja Breitling ja moottoripyörävalmistaja Triumph ryhtyivät yhteistyöhön, jonka tuloksena maailmalle on tarjota rajoitettu valmistuserä Breitling Top Time Triumph -kronografeja sekä Triumph Speed Twin Breitlingejä.
Lue lisää ›
Moottoripyörävalmistajista ainakin Harley-Davidson ja Honda ovat lopettaneet pyöriensä toimittamisen ja myynnin Venäjälle tämän hyökättyä Ukrainaan. Erikoisempi tilanne on MV Agustalla, jonka venäläinen pääjohtaja Timur Sardarov tuomitsee Venäjän hyökkäyksen ehdottomasti ja vaatii Putinin syrjäyttämistä.
Lue lisää ›
Uutiset
Kojelautakameroiden kehitys tuntuu menevän eteenpäin omalla tahollaan. Lanmodo Vast M1 on hyvä esimerkki siitä. Laite on tarkoitettu ensisijaisesti autojen kojelautakameraksi, mutta mikäpä estäisi kokeilemasta sitä myös moottoripyörissä – ainakin kuivalla kelillä – jos se kerran parantaa edessä olevien asioitten näkemistä huonolla kelillä ja pimeällä.
Lue lisää ›
Uutiset
Vuonna 2019 Rukka esitteli miesten Aramos-ajopuvun, jonka materiaalina käytetty Corium+ Platinum on markkinoiden ainoa vedenpitävä ja hengittävä laminoitu nahka. Kaudella 2022 Rukka tuo Corium+ Platinum -nahan laajemman käyttäjäkunnan saataville päivitetyssä ja entistäkin paremmassa muodossa.
Lue lisää ›
Uutiset
Brittiläinen rakentelija ja Youtube- sekä sometähti Colin Furze teki sen taas. Nimittäin sellaisen videon, että se oli pakko katsoa ja jakaa muillekin. Videolla Furze rakentaa 14-jalkaisen pyöränvanteen. Ja nyt ei puhuta vanteen halkaisijasta, vaan kosketuspinnan katuun luo todellakin neljätoista pientä töppöstä – kukin vuorollaan. Kuten arvata saattaa, asiassa on omat haasteensa.
Lue lisää ›
Uutiset
"Matalla lentävä objekti" -nimeä kantava moottoripyörä on vähän erikoisempi tapaus. Australialaisprätkässä käytetään nimittäin lentokoneen kolmisylinteristä tähtimoottoria voimanlähteenä. Syyskuussa sillä tavoitellaan nopeusennätyksiä Bonnevillessä.
Lue lisää ›
Huomenna, eli maaliskuun ensimmäisenä päivänä ainakin USA:ssa tulee myyntiin Vespan uusi Creator Expert -sarjaan kuuluva Vespa 125 -rakennussarja. Ikäsuosituksestakin jo huomaa, että kyseessä ei ole mikään käyttölelu – jos ei kyllä mikään aikuisviihteen alueellekaan kuuluva peliväline, vaan hienon 60-luvun skootterin koristeeksikin kelpaava ilmentymä, jossa on yli 1100 osaa.
Lue lisää ›
Uutiset
Konneveden Moottorikerho / UA:n Ville Jauhiainen juhli moottoripyörien jääradalla uransa ensimmäistä ison luokan Suomen mestaruutta, kun kausi päättyi Orivedellä sunnuntaina. Jauhiaisen kannalta kilpailu sujui vahvasti, mutta kahteen muuhun mitaliin tarttuivat kertaalleen sunnuntaina keskeyttäneet kuljettajat. Ratamoottoripyöräilyn MM-mitalisti Mika Kallio voitti pienemmän luokan SM-kultaa. Helsingin Moottorikerhon Viktor Leppälä oli junioreiden vahvin.
Lue lisää ›
Uutiset
Haastavien keliolosuhteiden vuoksi tämän vuoden jääradan SM-kilpailut typistettiin yhteen viikonloppuun. Avauskilpailut ajettiin perinteisesti Seinäjoen Kyrkösjärvellä lauantaina, ja pitkästä aikaa yleisökin pääsi paikan päälle seuraamaan kisoja. Yleisöä saapuikin paikalle kiitettävästi. Auringonpaisteisessa päivässä yleisölle tarjoiltiin jännitettävää kuudessa eri luokassa. Seurasimme kisoja paikan päällä.
Lue lisää ›
Uutiset
Jääspeedwayn Suomen mestaruus ratkaistiin lauantaina Varkauden speedwaystadionilla huikean hienoissa puitteissa. Järjestävän seuran VRT:n ennen kisaa uhraamat talkootunnit eivät olleet menneet hukkaan, koska kilpailu ajettiin olosuhteissa vailla vertaa. Rata ja sen kilpailukuntoon saattaminen näytti vielä viikko ennen finaalia aika synkältä, mutta periksiantamattomuus näkyi lopputuloksessa ja tästä sai nauttia myös paikalle saapuneet 800 katsojaa.
Lue lisää ›
"Buell is Back" on legendaarisen moottoripyörävalmistajan mantra, jota se tuntuu korostavan joka paikassa. Aihettakin varmasti on: se tuottaa iloa Buell-faneille ja vahvistaa tietoisuutta merkin uudesta tulemisesta. Olemassaolonsa vahvistamiseksi amerikkalaisvalmistaja esittelee ainakin yhden uuden moottoripyörämallin, Supertouringin, Daytona Bike Weekillä.
Lue lisää ›
Seinäjoen Kyrkösjärvellä ajettiin lauantaina Jääradan SM-avausosakilpailut. Lähtöviivalla nähtiin viime vuonna samoissa kisoissa vakavasti loukkaantunut Mika Kallio. Mistä löytyy motivaatio nopeaan kuntoutumiseen, minkälaisessa kunnossa loukkaantunut jalka tällä hetkellä on, ja jättikö loukkaantuminen henkisiä haasteita kisaamiseen?
Lue lisää ›
Uutiset
Ratamoottoripyöräilyn moninkertainen MM-mitalisti Mika Kallio teki väkevän paluun moottoripyöräilyn jääradan Suomen mestaruussarjaan, kun kausi avattiin Seinäjoella lauantaina. Jääradan moninkertainen Suomen mestari Kallio voitti A250-luokan erät, mutta A450-luokassa hän joutui toteamaan Ville Jauhiaisen vahvemmakseen.
Lue lisää ›
Maailman mp-lehdistössä on viime aikoina kiertänyt arveluja siitä, missä mallissa Honda hyödyntää seuraavana Africa Twiniin tehtyä 1100-kuutiosenttimetristä moottoriaan. Eilen se sitten selvisi. Suuren punaisen tiiserivideolla esitellään mallinimi Hawk 11 ja osa tulevan pyörän ulkonäöstä.
Lue lisää ›