Uutiset
Uutiset
SMOTOn eli Suomen Motoristit Ry:n syyskokous päätti yhdistyksen hallituksen esityksen mukaisesti myöntää lauantaina 17.10.2015 Turun Moottoripyöräilijät ry:lle ja Modified Motorcycle Association of Finland ry:lle MP-edunvalvontarahastosta 1000 € siten, että kumpikin kerho saa 500€.
Lue lisää ›
Varsin usein oikeaan julkistusveikkauksissaan viime aikoina osunut japanilainen Young Machine on julkaissut kannessaan kuvan pyörästä, joka voisi lopultakin olla uusi Suzuki Hayabusa. Lehti väittää, että moottori olisi jopa 1500-kuutioinen. Kuvassa oleva pyörä näyttää kovasti Suzukin hiljattain julkistamalta Concept GSX:ltä, joten toivokaamme, että asia muuttuisi todeksi pian alkavassa Tokion Moottoripyöränäyttelyssä.
Lue lisää ›
Vuonna 2014 MX1-luokan Suomen Mestaruuden voittanut Santtu Tiainen siirtyy kaudelle 2016 ajamaan Yamahalla. Tiainen asuu Belgiassa, joten hän harjoittelee ja kilpailee pääsääntöisesti eri Euroopan maiden kilpailuissa. Kaudella 2016 suunnitelmissa on ajaa pääsarjana Saksan Adac MX Masters sarja Yamaha YZ450F:llä. Lisäksi aikatauluun sopiessa myös Suomessa MX1-luokan osakilpailuja sekä Hollannin ja Belgian mestaruuskilpailuja.
Lue lisää ›
Uutiset
Gibbs Sports Amphibians toi näytille Orlandoon American International Motorcycle Expoon todella mielenkiintoisen laitteen: oikean amfibioskoootterin. Se kulkee maalla, merellä ja - no ei sentään ilmassa - mutta kaksi kulkuelementtiä riittänee yhdelle laitteelle? Vedessä Biski toimii kuten vesiskootteri, paitsi että sillä voi ajaa näyttävästi keula ilmassa koko ajan, mutta maalla se toimii kuin perinteinen skootteri. Katso video.
Lue lisää ›
Yamaha Yard Built -hankkeen tiimoilta tunnetut moottoripyörien rakentajat ovat saaneet vapaat kädet muokata tutuista Yamahan moottoripyöristä mieleisiään. Sarjan uusin malli on espanjalaisen El Solitarion näkemys jo 25 vuotta markkinoilla olleesta XJR1300 katupyörästä: "Big Bad Wolf", kotoisammin "Iso paha Susi".
Lue lisää ›
Uutiset
Poliisin tiedotteen mukaan Orimattilan Luhtikylässä valtatiellä neljä tapahtui tänään ennen puoltapäivää moottoripyörän ulosajo, jossa moottoripyörän kuljettaja kuoli vammoihinsa tapahtumapaikalle. Ensitietojen perusteella moottoripyöräilijä oli ajautunut ulos tieltä ja törmännyt kallionleikkaukseen. Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat onnettomuuteen johtaneita tapahtumia.
Lue lisää ›
Uutiset
Poliisi sai selville viime viikolla Helsingin läpikaahausvideon julkaisseen moottoripyöräilijän henkilöllisyyden. Hengenvaarallisesta kaahailustaan itse kuvaamansa videon julkistanut mies on nyt etsintäkuulutettu, kertoo Metro-lehti.
Lue lisää ›
Uutiset
Bonhamsin huutokaupassa Staffordissa muuttui joukko historiallisia moottoripyöriä ja niiden aihioita käsittämättömäksi summaksi rahaa. Toki kaupan oli melkoisia harvinaisuuksia, mm. keräilijät kuumaan sykkeeseen saavia Brough Superioreja, mutta myös muita huikeita pyöriä, mukana mm. Lonatin kokoelman ja James Mayn kokoelman pyöriä sekä Steve McQueenin entinen Indian.
Lue lisää ›
Uutiset
Mieshenkilö törmäsi lauantaina moottoripyörällään peuraan Kirkkonummella Lapinkyläntiellä.
Lue lisää ›
Uutiset
Perjantain ja lauantain 16-17.10 välisenä yönä on R.M.Heinolla Teerivuorenkatu 8:ssa, Tampereella käynyt varkaita. Suoraan näyteikkunasta on varastettu Husqvarna FC250, uusi vuoden 2016 malli. Pyörän löytämiseen johtavista tiedoista on luvassa palkkio.
Lue lisää ›
Uutiset
Tesla on näyttänyt sähköisine urheiluautoineen mallia maailmalle, että mikäli tuote on riittävän kiinnosta, seksikäs ja sähköinen, se kiinnostaa myös ostajia. Italialainen sähkömoottoripyörien valmistaja Energica aikoo tehdä moottoripyöräpuolella saman, mitä Tesla on tehnyt autopuolella: lyödä itsensä läpi nopeiden ja voimakkaiden sähköpyörien valmistajana.
Lue lisää ›
Uutiset
Sena Technologies julkisti torstaina American International Motorcycle Expossa (AIMExpo) Orlandossa maailman ensimmäisen vastamelukypärän. Toimituksen suulla sanottuna: jo oli aikakin. Vastamelukuulokkeita hyödynnetään meluisissa ympäristöissä suojaamaan kuuloa tai mahdollistamaan työskentelyyn keskittyminen meluisissa ympäristöissä synnyttämällä häiritsevän metelin kanssa vastakkaisvaiheista ääntä. Moottoripyöräkäytössä vastamelu suojaa kuuloa ajoviiman ja ilmavirran pyörteiden synnyttämältä kypärämelulta ja mahdollistaa häiriöttömän musiikinkuuntelun tai puheyhteyden ajettaessa.
Lue lisää ›
Hondan paljastus perjantaille koski uuden CRF 1000 L Africa Twinin lopullisia teknisiä tietoja ja mallivalikoimaa. Samalla se julkisti tukun uusia kuvia ja suunnitteluperiaatteita. Kaksoiskytkinautomaatti ei varmasti ole yllätys, mutta poiskytkettävä takapyörän ABS ja säädettävä vääntö miellyttävät varmaan monia, jotka aikovat pyörällä vakavammin pöpelikköön.
Lue lisää ›
Honda julkisti uuden mallivuoden CBR 500 R:nsä Orlandossa Yhdysvalloissa torstaina, kuten se viikkoa aiemmin lupasi. Samalla se laittoi jakoon lisää kuvia mallista.
Lue lisää ›
Uutiset
Duell aloittaa Oakleyn maahantuojana kaikissa pohjoismaissa ja Baltian maissa 21.10. 2015 alkaen. Duell BC hoitaa Ruotsin ja Norjan, Duell Suomen ja Baltian maat erillisistä varastoista. Maahantuonti koskee Motorsport-puolen myyntikanavaa, urheilupuolen ja optikko-liikkeet Oakley hoitaa itse. Tunnettu Oakleyn lasien käyttäjä on mm. Formula 1 -tähtemme Kimi Räikkönen.
Lue lisää ›
Yamahan osallistuu 44:een Tokion Motor Showhun kaikkiaan 20 mallilla, joista osa on katsausta tulevaisuuteen. Kuusi niistä näkee silloin maailmanensi-iltansa, ja yksi esitellään ensi kerran Japanissa. Tokion messut ovat 29.10 - 8.11. välisenä aikana.
Lue lisää ›
Kawasaki julkisti uuden vuosimallin 2016 ZZR1400:n kuvat, sekä rajoitetusti tietoja uutuudesta. Tehojen pitäisi olla vähintään entisellään eli 200 hevosvoimaa, mutta moottori on nyt Euro 4 -säädösten mukainen. Uutuudessa on Brembon huippujarrut.
Lue lisää ›
Uutiset
Watroprop on moottoripyöräkypärän visiiriin asennettava propelli, jonka tarkoituksena on poistaa sadevesi ja parantaa näkyvyyttä. Outoa. Vielä oudompaa on se, että tämä saksalaisen keksijä-Pellen värkki näyttää myös toimivan ainakin oheisen videon mukaan varsin mallikkaasti, ja jopa vielä pimeässä.
Lue lisää ›
Yhdysvaltalainen Zero Motorcycles julkisti vuoden 2016 mallistonsa torstaina. Zero on maailman suurin täysikokoisten moottoripyörien valmistaja, ja sen myynti on tänä vuonna ollut ennätyksellistä. Luvassa on kaksi kokonaan uutta mallia, uusi moottori, nopeampi lataus sekä markkinoitten edistyksellisimmät litium-ioniakut, joiden Zero lupaa tarjoavan enemmän akkukapasiteettia ja tehoa. Samalla Zero alentaa kahden edullisimman mallin hintoja.
Lue lisää ›
Uutiset
Joensuun Niittylahdesta Pitkämäentieltä anastettiin Suzuki Intruder 1400 -merkkinen moottoripyörä 04.10. - 15.10. välisenä aikana. Moottoripyörän rekisteritunnus on ZW-808. Moottoripyörä on maalattu ns. kolibri-maalilla ja se on pääsävyltään vihertävä.
Lue lisää ›