SM-Trial: Jääskeläinen onnistui sarjan päätöskisassa Kirkkonummella
Samuel Jääskeläinen sijoittui toiseksi SM-sarjan päätöskilpailussa Kirkkonummella, jossa viileä ilma ja kova tuuli tekivät olosuhteista haastavat. Lue lisää ›
Samuel Jääskeläinen sijoittui toiseksi SM-sarjan päätöskilpailussa Kirkkonummella, jossa viileä ilma ja kova tuuli tekivät olosuhteista haastavat. Lue lisää ›
Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen sarjassa MM-pisteistä ajava Pekka Päivärinta ei tällä kaudella onnistunut kamppailemaan MM-mitaleista ja sen vuoksi viisinkertaisen maailmanmestarin huomio on kääntynyt jo kohti kilpailukautta 2024. Sitä ennen suomalaispilotti kaasutteli kahdesti seitsemänneksi viime viikonloppuna ajetussa superside-sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa Saksan Oscherslebenissä. Lue lisää ›
Yksi Suomen menestyksekkäimmistä ratamoottoripyöräilijöistä, Niki Tuuli, halusi osoittaa kiitollisuuttaan faneilleen, tukijoilleen ja yhteistyökumppaneilleen hienolla tavalla Facebook-videon avulla. Mutta kiitoksen lisäksi, hän pisti pystyyn pienen kisan, jonka päätteeksi arpoo tällä kaudella Triumph-kuljettajana käyttämänsä kypärän. Joten kannattaa osallistua! Lue lisää ›
Muistatko Yamahan Motobotin? Moottoripyörärobotin, jonka piti lyödä Valentino Rossi ratakisassa. Sitä ei tainnut koskaan tapahtua, mutta sen jälkeen tuli Motoroid ja siitä on tullut villin näköinen kakkosversio, jonka kohtaaminen maantiellä tai kaupungissa saattaisi, hm – yllättää, herkkähermoisemman jopa pelästyttää. Lue lisää ›
Matt Damon on erinomaisen tunnettu näyttelijä muun muassa Jason Bourne -sarjan elokuvistaan Medusan verkko ja Medusan isku – sekä tietysti elokuvasta Jason Bourne. Nyt kreikkalainen poliisimoottoripyörä, jolla Bourne hurjasteli tuoreimmassa sarjan leffassa on näytillä National Motor Museumissa Beaulieussa Englannissa. Lue lisää ›
Metzelerin uuden Roadtec 02 sport touring -renkaan osalta on tällä hetkellä menossa viimeiset kehitys- ja testivaiheet. Myyntiin rengas tulee tammikuussa 2024. Luvassa pitäisi olla parempaa käsiteltävyyttä ja märkäpitoa, ja mikä parasta, nämä on saavutettu keskittymällä kierrätettyjen ja luonnonmateriaalien käyttöön. Lue lisää ›
Japanilainen moottoripyörävalmistaja Honda esitteli ennakkotietoja ensimmäisestä sähköisesti toimivasta kytkimestään. E-Clutch mahdollistaa lähdöt, pysähtymiset ja vaihtamiset kytkinkahvaan koskematta. Huikea ajatus varsinkin sellaiselle, joka ei koskaan ole ajanut moottoripyörällä. Lue lisää ›
Joroislaisella nuorella speedwaylupauksella Otto Raakilla on monipuolinen kausi takana. Kuluneen kauden aikana 15-vuotiaalle kilpa-ajajalle kertyi paljon hyviä kisoja ja kokemuksia niin 250cc kuin 500cc sarjoissa. Lue lisää ›
Honda ilmoitti yllättäen, että sen sähköisen motocross-mallin prototyyppi Honda CR Electric Motocrosser proto osallistuu villillä kortilla Japanin mestaruuskisaan! Lue lisää ›
Kallistettavia kolmipyöräisiä moottoripyöriä on ollut tarjolla jo jokusen vuoden. Skootterivaihtoehtoja on Peugeotilla, Piaggiolla (MP3) ja Kymcolla, Yamahan Tricity-skootteria ja Niken-moottoripyörää unohtamatta. Suzuki on liittymässä joukkoon erilaisella – ja erikoisella – kolmipyöräisellä ratkaisulla. Lue lisää ›
Enduron MM-kausi sai eilen päätöksensä Portugalissa. Maailmanmestarit ovat nyt selvillä, valitettavasti suomalaisia ei ole heidän joukossaan. Lue lisää ›
Moottoripyöräurheilun kattojärjestön FIM:n tälle kaudelle lanseeraama FIM Long Track under 23 World Cup ajettiin tänään Morizessa Ranskassa. Suomen edustajana historian ensimmäisessä nuorten MM-maaratakisassa ajoi Topi Mustonen. Lue lisää ›
Suomen MXoN-joukkue ajoi lauantaina Ranskan Erneessä karsintaerät kovassa joukossa. Suomen maajoukkueessa ajoivat Miro Sihvonen, Emil Weckman ja Jere Haavisto. Päivä oli haastava ja rata rankka, mutta maajoukkue suoritti tiensä A-finaaliin vastoinkäymisistä huolimatta. Voiton tänään vei Ranska kotiyleisön edessä. Lue lisää ›
Enduron GP-sarjan maailmanmestaruuskausi saa sunnuntaina sinettinsä. Suomalaisista Puotsaari ylsi kauden parhaaseensa. Lue lisää ›
Kawasaki hämmentää moottoripyörämaailmaa. Se ehti hädin tuskin julkistaa kaksi uutta kevariluokan sähkömoottoripyörämallia, kun se toi jo julkisuuteen uuden hybridivoimanlähteellä varustetun Ninjan. Lue lisää ›
Suzuki julkisti V-Strom 800 DE:n rinnalle maantiekelpoisemman adventurepyörän, 800 RE:n. Lue lisää ›
Enduron MM-sarjan viimeinen kilpailuviikonloppu tullaan ajamaan edellisviikonlopun tapaan Portugalissa, paikkakunnan vaihtuessa Santiago do Cacemin maisemiin. Lue lisää ›
Kytönen Motorsportin Peetu Juupaluoma ja Niko Puotsaari ovat starttaamassa kauden päätös sakilpailuun enduron MM-sarjassa, kun Porutgalissa Santiago do Cacemissa kilpaillaan tänä viikonloppuna. Lue lisää ›
Enduron MM-sarjan kauden päätös osakilpailu on edessä tänä viikonloppuna Portugalin Santiago do Cacémissa. Lue lisää ›
Husqvarna julkisti uuden sähkömotocross-mallin perheen pienimmän pään jäsenistölle. Malli mahdollistaa näille helpon tien offroad-ajon maailmaan. Lue lisää ›